"Vapaapäivä" ja sisäpakko on mun mielestä selkeä merkki siitä, että nyt täytyy aloittaa lukeminen ihan oikeasti. Blokkina on ollut viimeaikoina sama vanha tuttu: liikaa tekemistä, niin ei osaa aloittaa mistään. Aloitin siis ykkösestä. En kirjoita muistiinpanojani tänne, sillä siihen on olemassa muitakin blogeja, mutta koitan silti kertoilla hieman missä ollaan menossa.
Olen ollut viime vuotena melko laiska opiskelija. Fysiikasta mekaniikka ja sähköoppi ovat olleet aina mun heikko pala, joten niiden kimppuun kannattaa käydä entistä tarmokkaammin. Mekaniikka on valmennuskeskuksen materiaalin 1. asia, 1.1 on tasainen liike ja tasaisesti kiihtyvä liike. Löytyvät galenoksen 1.-3. painoksesta sivuilta 248-250, aistitoimintojen yhteydessä. Tehtävänä siis teorian opiskelu asiasta muistiinpanoin, kappaleen luku alleviivauksin ja muistiinpanoin ja lisäksi vk:n ja oman valmennuskurssini tehtävät aiheesta. Riittävästi hommaa alkupäivälle? Onneksi makuaistini on palautunut suurimmilta osin, niin voin nauttia salaisesta lukuherkkupalastani (jonka kylläkin löysin vasta viimeviikolla) eli näkkileivästä oivariinilla. Niihin ei tule samalla tavalla käsittämätöntä himoa kuin hapankorppuihin, ja niitä on kiva rouskutella. Muruset tosin paljastavat tämän salaisuuden melko äkkiä.
Nyt sitten takaisin hommiin!