Väsymys

Melkoinen väsymys iskenyt viimepäivinä, tai oikeastaan viime viikon jälkeen. Koko koulutuksen suurin koeurakka (joopa joo..) loppui perjantaina ja viikonloppu meni sitten ihan tahtomattakin siitä palautuessa. Sukulaistapaamiset ja muut pakolliset hommat veivät aikaa niin paljon ettei laskuja tullut juuri laskettua. Ihan hyvä pitää taukoa että pysyy järjissään, huomenna taas jaksaa.


Kävin nimittäin juuri sukulaisen synttäri-illallisella ja näin kovassa ruokaväsyssä en oo ollut aikoihin. Kokeissa keskittyminen oli jossain ihan muualla, ja huomasinkin monesti vasta kolmen aikaan että olispa voinut käydä syömässäkin... Väärin ajoitettu kahvi- ja leipätauko siirsi ruokahalua. Vai onko se kenties oikein ajoitettu? Ehkä sitä ei aina tarvisikaan vetää hirveää lautasellista keittoa vaan vois ihan oikeesti pärjätä ruokaisalla leivällä. Varsinkin jos on tekemistä. Tylsinä päivinä (niinkuin tänään) tuntuu että vois pelkästään syödä ja koko ajan ja paljon!


Meillä oli vähän Rakkaan kanssa erimielisyyksiä, tai oikeastaan jonkinlaista kitkaa. Ahdistaa ja ärsyttää, oon toiminut huomaamattani ihan typerästi ja oon tosi onneton sen takia. Ja mikä pahinta, niin on rakaskin. En tiiä miten tämä nyt tälleen meni, mutta onneksi elämä jatkui parin päivän jälkeen ihan normaalina. Tai no, ei oikeastaan normaalina, vaan parempana kuin ennen. Ehkäpä nämä on niitä tavallisia hankaluuksia mitä tulee, kun muutetaan yhteen (toinen tykkää olla kotona, toinen tykkää tehdä spontaanisti asioita, toinen tykkää tiskata astiat heti käytön jälkeen, toinen ei...) ja niiden selvittelystä ja sovittamisesta yhteen. Kai omista mieltymyksistä saa pitää kiinni, niin kauan kun kunnioittaa toisen mieltymyksiä? Siinä vaiheessa kun toisen tekoset hiertää niin paljon ettei niitä siedä, saa miettiä onko vika sittenkin itsessä. Ainakin nyt oon tullut siihen tulokseen että vika on minussa. Eikä mua oo koskaan oikeesti hiertänyt mikään, oon vaan ilmaissut asiat niinkun ois maailmanloppu kyseessä. Hohhoi että osaa olla taas yks aasi täällä. Mitenhän se onkaan mua jaksanut nämä vuodet...


Ei tässä ihan mistään leikin laskusta ollut kuitenkaan nyt kyse, meinasin jo menettää toisen. Onneksi puhumalla selvisi monta solmua ja nyt voi keskittyä enemmän itseensä ja siihen, miten asiat oikeen sanoiksi pukeekaan. Ja keskittyä siihen olennaiseen. Säikäyttää vaan niin pahasti, kun toinen ei yhtäkkiä olekaan 100% varma siitä, haluaako jakaa tätä elämää mun kanssa. Säikäyttää juuri siksi, etten kyllä todellakaan ole ollut oma itseni sitten armeijan loppumisen jälkeen. Suusta on päässyt yksinomaan sammakoita, eikä juuri ainuttakaan perhosta. Mikä onni olikaan että saatiin puhuttua ongelmista nyt, eikä sitten kun on liian myöhäistä. Mukava saada vähän palautetta omista tekosista... Tämä nyt on tälläinen eräänlainen julkinen anteeksipyyntö tämäkin, vaikkei hän näitä kyllä lue pitkään aikaan..


Että laskenpa sitten huomenna, tänään vielä rauhoitutaan ja levätään. Uusien kurssien (ja valmennuskurssien) alkaessa voisin sanoa että melkonen helvetin kevät tulossa. Ja saatte seurata aitopaikalta mun hermoromahdusta ;)

Motivaatio

Pitkä kouluviikko kahdeksantuntisten kokeiden kanssa odottaa ja kaiken lisäksi pitäisi jaksaa laskea omatoimisesti ilman varsinaista tavoitetta. Ehkä pitäisi asettaa joku raja (nämä tehtävät täytyy tehdä perjantaihin mennessä!) - vai olisiko siitä enemmän haittaa kun hyötyä? Tiedän että jos pistän oletusarvoksi jonkin tehtävänumeron, saan ehkä juuri ja juuri ne tehtävät laskettua ja oon sitten jopa tyytyväinen itseeni. Asian ymmärtäminenhän ei riipu niistä tehtyjen tehtävien lukumääristä... Tänään ymmärsin kuitenkin taas paljon asioita, mitkä on jääneet multa aikaisemmin aivan huomiotta. Ehkäpä tällä tahdilla saan jotain aikaiseksikin, näiden orjatyöksi luettavien koulun kokeiden lisäksi.

Erona edelliseen motivaatioon oon huomannut, että juurikin helvetillisen päivän jälkeen oon usein antanut itselleni luvan rentoutua ja unohtaa kaiken muun ekstran (yleensä jollain verukkeella mielenterveyden ja tasapainon säilyttämisestä). Nyt kotiin tullessa pitää ikäänkuin oletuksena että on vaan "välitunti", ja opiskelu jatkuu taas melko vaivatta, ilman suurempia manauksia. Ehkä nuo työpäivän tapaiset käytännön kokeet vanhoista asioista onkin tehneet sen, että aivoihin mahtuu enemmän uutta teoriaa ja jäsentelytapoja? Tai sitten sitä D-vitamiinia pitää oikeasti muistaa syödä joka päivä ;) Tai mikä todennäköisintä, selkeä tavoite avasi vihdoin mun silmät sille työmäärälle mikä tässä on tehtävänä.

Tämä nyt oli tälläinen melko tylsä postaus, mutta tavoitteet pitää vaan itsellekin naputella ylös. Valmennuskurssien ilmoittautuminen on tällä viikolla, joten mietiskelen vielä erilaisia vaihtoehtoja ja punnitsen, josko voisin olla itseohjautuva opiskelija jonkun asian suhteen ja säästää vähän rahaa. Melko halvalla sais kuitenkin ratkaisuineen vanhat pääsykokeet, joita kurssin en usko tarjoavan niin kattavassa muodossa. Tai ainakin halvemmalla kuin satasilla, puhumattakaan siitä että voi käyttää aikansa tehokkaammin laskemalla itsenäisesti kun vääntämällä väkisin epäpätevän opettajan johdolla tehtäviä. Mikäpä valmentaisi paremmin kokeeseen, kun ne kokeet itse? Ennen aattelin etten olis läheskään valmis laskemaan niitä pääsykoelaskuja saati ymmärtämään niitä, mutta nyt ajatus lähinnä naurattaa. Tottakai vanhat kysymykset pitää olla läpihuutojuttu, jos meinaa uusiakaan osata. Tai ainakin siihen haluan pyrkiä. Ja mikäli oon niitä nyt traumojen avautumisen jälkeen uskaltanut katsella, niin eihän ne ihan niin mahdottomilta näin kotona näyttäneetkään kun sillon koetilanteessa ;)

Rakas se puurtaa oman sorvinsa äärellä, josko tänään olisin reipas enkä meniskään enää laskemaan vaan suoraan nukkumaan.. Oli melko kauhistuttavat silmäpussit nimittäin peilissä, kun päiväkseltään vilkaisin. Taitaa olla se riittävä unikin aika kova juttu näissä opintopiireissä.. Ja muutenki ne terveelliset, ei ehkä niin kahvin täyttämät elintavat.

Kaikille pähkäilijöille:

Ettei meillä tarvis mennä sormi suuhun :)

Päivityksiä

Huh, milloinkahan oon viimeksi kirjoitellut tänne... Onpa väsymys tarttunut sitten tännekkin, muukin elämä ollu melkosen pysähtynyttä viimeiset viikot (kuukaudet..?).


Nojoo, syytän tätä elämäntavoitettani kiireestä. Tammikuun alku menee koulussa 8 tuntisissa kokeissa, tämän päälle lasken kuin hullu ja koitan syödä rakkaan mielijohteesta kotonakin pelkkää kasvisruokaa. KotonaKIN ihan sen takia että yläasteella ruokalan kokilla oli joku päähänpinttymä paremmasta ruokavaliosta myös kasvissyöjille, sen jälkeen ei olekaan tullut syötyä liharuokaa kouluissa. Ammattikorkeassa taas kiintymys sose- ja muihin kasviskeittoihin heräsi liiankin vahvaksi ja pari vuotta on mennyt nestemäisten ihanuuksien kanssa. Tietenkin on ollut ja tulee olemaankin niitä poikkeuspäiviä ja suosikkiherkku jauhemaksapihvi eksyy lautaselle lähes poikkeuksetta jos sellaisia on tarjolla. Mutta siis niin, rakas päätti erään lihafiestan päätteeksi että vois osallistua tähän facebookin "lihattomaan tammikuuhun" ihan vaan kokeilumielessä, testatakseen rajojaan kai. Ihanaahan se on että toinen on niin avomielinen että haluaa kokeilla jotain uutta ja erilaista! :) Arki muuttui vaan astetta vaikeammaksi, mielikuvitusta ehkä olis mutta 12 tunnin päivän jälkeen molempia houkuttais ennemmin jauhelihasta pyöräytetty supertäyttävä mössö kun vihannesten pilkkominen ja rakkaudella hauduttaminen... Onneksi kuivatut sienet on pelastaneet meidän purkkiherkkusienimössöt noina päivinä, paljon makua pienistä murusista.


Lääketieteellinen kutkuttaa mahanpohjassa, tiedonjano ja opiskelumotivaatio on huipussaan. Kerranki löytyy sitä persettä millä istua ja laskea, kiitos joulukilot! Mikään ei palkitse niin paljon kuin onnistunut puskurihappolasku jota ei aikaisemmin ollut saanut millään laskettua läpi :) Matkaa on vielä paljon ja aikaa vähän, epäilen ettei se riitä tänäkään vuonna mutta yrittänyttä ei laiteta. Eipä mulla ole mitään menetettävääkään.


Reserviläinen on muuten osoittautunut melkoisen ihanaksi pakkaukseksi myös näin kämppismielessä, vaikka välillä täällä ollaan niinkun kaatopaikalla. Joskin oon huomannut itsessäni melkoisen kontrolloivia ominaisuuksia, rakkaan valitsema muusikon ura vie kauheasti aikaa erityisesti illoista ja viikonlopuista.. Hermostun aivan turhista, mitättömistä poikkeusmenoista. Sydämen pohjasta ottaa pelkkä ajatuskin että hän lähtee kaupungista moneksi päiväksi tekemään musahommia. Johtuu vissiinkin edelleen niistä inttitraumoista, melko katkeraksi sitä on muuttunut kun ensimmäiset lomat kolmen viikon jälkeen kesti alle 12 tuntia 500 km päässä olevien studiohommien takia. Yhdistän ihan selvästi liikaa oman rentoutumisen siihen olotilaan minkä leskenä sain tuntea: nyt on viikonloppu, lomat ja rakkautta ilman murheita. Arki ahdistaa, ja minä ahdistan rakasta turhalla puhinallani. Ja itseäni, yllätän itseni joskus ajattelemalla ihan sairaita juttuja toisen aikatauluista. OIis hauska nähdä että miten rakas reagois jos mun työt kestäis kahteentoista arki-iltaisin ja viikonloppuisin ja hän oottais kotona. Tuskinpa itekään tykkäisin, jos työ vaatis noin paljon ja kotona odottais munlaiseni mörkö.. Vaikeaa olla tällänen kiukkupallo. Nyt rakas ilmoitti alle viikon varoitusajalla lähtevänsä viikonlopuksi Ruotsin rajalle ja pienimuotoisen ratkaisemattoman riidan päätteeksi oonkin ollut tosi etäinen. Enpä tiedä, ei tämä onneksi oo tätä kun kerran parissa kuukaudessa kun tälleen hermostun, tuntuu vaan että nyt kun tarvis toista ja huomiota niin sitä vaan työntää toista pois.


Mutta voispa pitää tänään rehellisen vapaaillan ja olla vaan. Ei oo tullu juuri nukuttua, pelottaa vähän että miten se näin yksin onnistuukaan. Yksinäistä täällä ainakin on.