Hyvästejä

Viimeiset päivät menevät nopeammin kuin ensimmäiset. Kirjojen varaslähtö Suomeen lopetti lukemisen, oikeastaan jollain tasolla myös lukuinnon. Tai kyllä se lukuinto siellä olis vielä, palava halu päästä opiskelemaan vielä enemmän, mutta tulevat deadlinet oikeasta koulusta painavat niskaa lamauttavan painavana. Olen ollut viime viikot muutenkin kauhean alakuloinen, asuntorintamalla tulee pettymyksiä pettymyksien perään meistä riippumattomista syistä (nopeat syövät hitaat). Jotenkin voimat ovat vähissä, eikä mun tunnetaitoni ole tarpeeksi kehittyneet että osaisin käsitellä pettymyksiä jotekin rakentavalla tavalla. Että selvä homma ja paluu arkeen. Oon vähän sellainen murehtijatyyppi. Onneksi tiedän sen itsekkin, voin pikkusen miettiä että onkohan tässä nyt tosissaan kaikki ihan noin kurjasti.


Koko tämä murhe voi johtua myös täältä lähtemisestä ja jostain kummasta etukäteisikävästä. Vaikka en mitään elinikäisiä ystävyyssuhteita ole täällä solminutkaan, on jotenkin hirvittävän lohdutonta jättää kaikki nämä ihmiset ja paikat taakse. Mutta on ihanaa palata kotiin.

Eli luultavasti mulla on lukemisesta järkevää sanottavaa vasta uutena vuotena. Kai tässä voi muutamat geeniasiat kerrata, kun en niistä kaikesta genetiikan opiskelusta huolimatta muistanut juuri mitään. Mutta eihän sillä biologialla edelleenkään saa opiskelupaikkaa.


Jospa hymy kasvoilla auttaa eteenpäin! Siihen avuksi sairaalalaulajat (saatoin laittaa tämän tänne jo aiemmin).

Marian juhlapäivä

Vesparakkautta

Täällä on tänään ollut kansallinen, kai ainakin siis katolinen juhlapyhä, eikä tietekään ollut töitä. Täytyi ihan tarkastaa wikipediasta että mistä tässä on oikein nyt kyse, ilmeisesti juhlitaan synnittömän Marian sikiämistä, 9 kuukautta ennen raamatussa mainittua Marian syntymäpäivää. Mulla on selvästi sivistyksessä jokin aukko, kun en ollut kuullut tästä aikaisemmin. Jotenkin muutenkin kummastuttaa tämmöiset juhlapyhät, tuntuvat vähän väkisin väännetyiltä ja keskiaikaisilta. Kulttuurieroja, taas.


Eihän me saatu sitä asuntoa mistä aikaisemmin mainitsin. Ei se auta kun etsiä. Oon todella huono pettymysten kanssa, eikä tuommoisen ihanuuden menettäminen ole mitenkään helppoa. Jospa pienistä pettymyksistä nousee sitten yks iso onnistuminen? 


Tänään olen väsynyt.

Itsenäisyyspäivä

Kuva wikitravel-sivustolta - Vuokatti

Tänään on itsenäisyyspäivä, ehkä koko harjoittelun aikana ainoa päivä jolloin todella todella haluaisin olla kotona perheen luona. En ole ollut koskaan mitenkään itsenäisyyspäivän viettäjä tai Suomi-fani, ainakaan aikaisemmin, eikä meillä ole perheessä ollut yleensä juhlaruokaa ja yhdessäoloa kummempia juhlallisuuksia (jotka nekin ovat eleinä äärettömän tärkeitä). Tähän yhtäkkiseen muutokseen on kaksi syytä, ikävä ja ikävä. Toinen, se pienempi ikävä, on sellainen jonka saa kun on tekemisissä vieraan kulttuurin kanssa tarpeeksi kauan kaivatakseen vaikkapa suomalaista järjästelmällisyyttä, puhtautta ja laatua, mutta liian vähän tajutakseen kuinka tosiasiassa riittävällä päivänvalolla ja uskomattomilla raaka-aineilla tulee olemaan melko kova kysyntä (ilman tarjontaa) kun palaa keskelle sydäntalvea. Toinen, se suuri ikävä, on sellainen joka tulee kysymättä ja vastoin tahtoa, eikä hellitä edes ajan kanssa. Joskus tietysti helpottaa ja se antaa tilaa myös muistoille ja kiitollisuudelle, mutta kaipaus on siitäkin huolimatta loputon.

Töissä oli pientä migreeninpoikasta suuren tunnelatauksen, auringonpaisteen ja pitkän tauon takia mikroskopointiin tottumattomien silmien vuoksi. Kuva on hieman harhaanjohtava, sillä tänään katselin likvoreita ja noita hieman aiemmin. Matkapahoinvointi on yksi inhoamistani asioista, sillä kun se alkaa niin on jo liian myöhäistä. Likvornäytteiden harvassa olevat solut (hox, mitä soluja siellä pitäisi olla? ;) ratkaisua voi hakea täältä) ovat mulle melko paha pala, samoin kuin jotkut leukeemiset/aplastiset anemianäytteet. Mulla on muutenkin nykyään niin herkkä vatsa (tai pää), kun täällä aamubussitkin tuntuu välillä olevan liikaa.


Huomenna on toisiksi viimeinen keskiviikko, jonka vietän Italiassa. Tiedän että tässä pitäisi nauttia vielä joka sekunnista, mutta kyllä täytyy sanoa että haluttaisi jo joululomalle pimeän ja kylmän keskelle. Siis nautinhan minä, mutta kyllä tässä on jo niin kova kaipaus että alkaa peitota parhaatkin puolet. Johtuu varmaan siitä että lähtö lähenee, jos tiedossa olisi vielä pitempi vaihto ei tämä tunne varmaan olisi niin voimakas. Sanoinkin jo viimeksi, että mulla on tapana vähän hätiköidä!


Kotiinpaluuta odotellessa oon kuitenkin koittanut syrjäyttää kaiken negatiivisen tehokkaasti. Valitettavasti mun täytyy luopua jo Galenoksestakin pian, sillä lähetän kirjat etukäteen postilla kotiin niiden hirvittävän painon ja AirBalticin naurettavien ruumaan menevien matkatavaroiden ylipainomaksujen takia. Onneksi notski on myös netissä, niin ei mene pari viikkoa ihan hukkaan, mutta luulenpa että tietokoneen ruudulta luettu teksti on liian raskasta silmille useamman tunnin jälkeen. Ehkä tämä täytyy nyt ottaa vaan tilaisuutena kehittää itseään ja medianlukutaitoa, on kyllä jo valmiiksi huono omatunto. Mutta tässähän piti syrjäyttää kaikki negatiivinen...


Piristin itseäni mielestäni aivan ihanalla neuleella (lapustakin huomaa että se on ostettu Zarasta). Periaatteenani on täällä ollut etten osta mitään mitä en todella halua tuoda Suomeen, eli myöskään mitään sellaista mitä voisin ostaa myös Suomesta. Tarvin kuitenkin jotain lämmintä päälle ja kahden viikon harkinnan jälkeen ostos oli edelleenkin hyvä idea, siispä taivuin. Olen äärettömän huono ostamaan käyttövaatteita, yleensä uudet housut ja paidat päätyvät pariksi vuodeksi kaappiin josta ne löytyvät ja kulutetaan vasta sitten puhki. Tämä neule taitaa olla poikkeus, sillä vaikka se on vain puoliksi puuvillaa (tämäkin onneksi oli otettu hinnassa huomioon) se on todella lämmin. Mutta tämä nyt oli tälläistä ihan höpöhöpöä :)


Hieman siis erilainen itsenäisyyspäivä. Kai se on ihan oikein, että juuri nyt kaipaa...

... kotiin.

Joulukuu

Vaikea todella uskoa, että on joulukuu! Notskin sivuilla oleva laskurikin väittää pääsykokeen olevan 171 päivän päästä. Alkaa jo hermostuttaa, että riittääkö aika lukion fysiikan kertaamiseen laisinkaan, kun pääsen aloittamaan vasta tammikuussa. Luultavasti ei, mutta katsotaan nyt kuitenkin mihin tämmöinen pieni ihminen pystyy puolessa vuodessa :) Ihan alustahan ei tarvi onneksi lähteä, vaan jotenkin huolettaa silti paljon. 


Ensimmäisestä kuvasta näkyy kuinka täälläkin on välillä jo pakkasta. Nautin suunnattomasti pikkukirpeästä aamuilmasta, jotenkin hymy on ollut herkässä koko ajan. Onneksi tänään sitten satoi, etten nyt ihan murru kun palailen märkään ja pimeään Suomeen parin viikon päästä. Alla olevassa padassa taas on jotain niin hyvää, että muokkaan reseptiä kaasuhellattomaan ja tajinettomaan keittiöön sopivaksi kotiuduttuani ja kerron sen sitten teillekkin. Olin hieman järkyttynyt. 

Tomaattia, valkosipulia, kapriksia ...

Tämä viikko on vähän poikennut edellisistä opiskelun suhteen, oon käynyt pari isompaa kokonaisuutta kemiasta ja biologiasta usean pienen sijaan. Mun heikkous on kyllä hutilointi ja siihen täytyy keskittyä ihan just heti. Voi onneksi tässä on vielä yksi kuukausi ennen uuttavuotta tehdä näitä asioita, piano piano sanottaisi paikallisella kielellä mutta hieman alkaa jo hymy hyytyä. Että ehkä en ookaan niin hyvä kun kuvittelen.

Ehkä hyvä, ehkä huono, en ole vielä päättänyt, oli uutinen sisäänottomäärien mahdollisesta kasvattamisesta. Näin hakijana tietysti ajattelen lähinnä omaa sisäänpääsyä, jälkimmäisenä kaikkea mutta. Tulevana opiskelijana kauhistelen luokkakokoja ja entisestään muutenkin väheneviä resursseja, työllistymistä. En oikein tiedä mitä mieltä tästä pitäisi olla.

Joulukuinen lauantai etenee melko sekavissa tunnelmissa. Päiväkävely muuttui sateen ja liian liukkaiden portaiden takia kierrokseksi kaupungilla, joululahjakoriin päätyi niitä hieman söpömpiä joulujuttuja. Pientä, kevyttä ja tuotto meni lastensuojeluun. Taidan olla sen verran rakastunut noihin tötteröihin, että käyn ostamassa yhden itsellekin :) Viinipullonlämmittimeksi, niinkuin mies myyntikojussa sanoi (rakkaan suomennos - kai myyjä ihan koristetta tarkoitti). Jouluvalotkin on jo sytytetty!

Huopatonttusia!

Viikko on myös mennyt asuntometsästyksessä, ja nyt odotammekin kuumeisesti joskos kelpaisimme vuokralaisiksi keskustan kaksioon tammikuusta eteenpäin. Asunto on valloittava, juuri samanlainen kun meillä nyt on: kotoisa ja yksinkertainen. Paitsi siis yhtä huonetta isompi, että saa makkarin pois olkkarista, ja lisäksi juuri täysin remontoitu. Koulumatka kasvaa parilla kilometrillä, mikä oli itse asiassa mun toiveissakin. Mutta ei kai kannata nuolaista ennenkun tipahtaa, mulla tahtoo olla tapana mennä asioiden edelle. Siis pientä takapakkia ja päivittelyä sitten myöhemmin!

Fossiilit

Täällä Italian kansa valmistautuu jouluun ja mut on yllättänyt se miten suomalaiselta kaikki koristeet näyttävät. Huovutettuja lintuja, kauniita herkkiä esineitä ym. Tietysti on myös ihan liian räikeitä disney -jouluvaloja ja tekolumihuurrettuja palmuja, joulutähden sijaan moni valitsee orkidean. Kuitenkin ne pienet tontut saa kaipaamaan jo kotiin, vaikka tämä nyt taitaakin olla ensimmäinen joulu vuosikausiin jota oikeasti odotan.


Käytiin tänään läheisessä Bolcan vuoristokylässä katsomassa fossiileja. Bolca on tunnettu "kalamaljastaan" eli entisestä merenpohjasta jonka kala- ja kasvifossiilit ovat yllättävän hyvin säilyneitä (syystä jota en ymmärtänyt liian vaikeiden sanojen vuoksi).

Jotenkin loppuviikosta oli hankala laskea, tuntui turhauttavata ährätä samojen asioiden kanssa. Eli en keskittynyt kunnolla. Toisaalta kynnys aloittaa fysiikka oli jotenkin hirvittävä ja olin tosissaan liian väsynyt ottamaan itseä niskasta kiinni. Ihan hävettää, aion olla pikkuisen viitseliäämpi. Lukion biologiaa on hauskaa opiskella juu, ja onhan siitä sinänsä hyötyä kun kertaa galenoksen avulla asiat juurta jaksain juu, mutta kyllä se laskurutiini sinne sisälle vie. Osaa sitä olla välillä onneton näiden haaveiden kanssa.

Fossiilien lisäksi Bolcassa oli eläviä kaloja

Lukiotason ihmisen biologian osaamistaan voi testata hyvin pääsykoetyyppisillä täydennä puuttuva sana -tehtävillä Punkaharjun lukion sivuilla (?). Mun mielestä onkin ihan huvittavaa, kuinka tuli pääsykoeflashbackit kun ekan kerran täyttelin. Noilta sivuilta muuten kirposi ajatus ihmisen evoluution merkityksestä pääsykokeissa. Kun kuitenkin kyseinen aihe on iso osa Ihmisen biologia -kurssia, mutta sivuilla lukee ettei asia tule kokeeseen. Oman hataran muistikuvani mukaan asiaa ei kysytty myöskään meidän lukion kurssikokeessa, sillä onhan se totta että rajallisella ajalla opiskeltaessa oppilaita ohjataan käyttämään aika hyödyksi kaikista tärkeimpien asioiden lukemiseen. Kuten (hyvin pinnallisen) fysiologian ja anatomian. Vasta YO-kokeeseen kertaavaa kehotetaan pohtimaan esimerkiksi toisten ihmisten merkitystä kehityksessä, tai aivokopan tilavuuden ja muodon muutosta evoluution aikana. Entä sitten pääsykokeeseen valmistautuvan? Tämähän nyt on tietysti vähän turhakin kysymys, mutta vastaustyylit YO-kokeessa ja pääsykokeessa ovat hirvittävän erilaiset.


Toivonkin, ja uskon, että pääsykokeessa on edelleen rajattu ja minimaalinen tila vastata (biologian) kysymyksiin. Hallitun esseen väkertäminenkin on melkoinen haaste jo YO-kokeessa, mutta kahdelletoista riville täytyy tulla vain puhtaita jäsenneltyjä totuuksia. Tässähän alkaa jo odottaa kevättä. Ennen sitä täytyy saada myös ne fysiikan ja kemian tehtävät siihen muotoon, että tulis pelkkää täydellistä logiikkaa ulos paperille asti... Voi laiskan tuskia.

Usvaista Bolcaa

Lähteitä

Tulostin myös opinnäytetyön yhteen seminaariin "hieman" lähdeartikkeleita, joten ei käy aika pitkäksi. Sinänsä oon jo voittaja, että aloitin työt 2 kk ennen deadlinea, ettei käynyt silleen että huomaisin viikkoa ennen että lähteiden luku ja referointi on eri asia kun hakeminen. Mutta pitäisi vielä tehdä tosiaan kaikki, eikä vain tiedostaa, että tehtävää on. Sama homma siis koulunkin kanssa. Voi laiskan tuskia, taas. Ei niihin taida auttaakaan muu kuin työ (ja työ, ja työ). Ja kuten yleensä totuuden kuulee kotoa, rakas sanoo ettei tärkeintä aina olekaan se että mitä tekee, kunhan tekee jotain. Nyt teen ainakin asiat helpommaksi ja nukun hyvin.

Keskiviikko

Tänään oon ekstraväsynyt, en jaksa kirjoittaa. Ylen oppimissivuilta voi onneksi hakea videoita lääketiede -tagilla. Jospa iltapalaksi katsois esimerkiksi dokumentin kirurgian historiasta. Videot löytyvät täältä.

Perustiistai

Tänään oli alun alkaen tosi huono päivä, kaikki meni jotenkin mönkään. Sitten ajattelin ettei kai se tästä ainakaan paremmaksi muutu, jos sitä kiroaa vaan kokoajan. Sen jälkeen olikin parempi päivä. Joskus on vaan vähän liikaa tämä kielenkääntely, siis italia-englanti-suomi. Ettei oikein tiedä että mitä kieltä sitä nyt sepostais sitten. Ehkä tässä on sama asia kyseessä mistä rakas puhui, että kun tulee se vaihe että ei vaan yksinkertaisesti osaa enää ja tuntuu hirvittävän hankalalta, niin siinä on sitten se kehityspiste. Fiksusti sanottu. Sama homma on nyt siis kielessä, hapetusluvuissa ja fysiikassa. Että kehittelepä sitten. Mutta koska päätin olla positiivinen tänään, niin asiat alkoi näyttää valoisammilta ja tiedänpä ainakin mitä teen seuraavaksi!

Ei se arki täälläkään sen kummempaa ole, niin ei ole oikein mistä höpötellä. Kemian kanssa menen edelleen, sillä vaikka se nyt sujuukin joten kuten niin ei se silti kertaamatta kokeessa mene! Siis mukavia hetkiä kemian kanssa tiedossa vielä hetkiseksi. Melko hankalaksi koin myös viimevuonna tämän fysiikan ja kemian välisen työnjaon, että kuinka kauan ja mitä. Ei oikein tiedä että mikä olis se itselle paras.. Hmm.

Nyt nukkumaan, olen todella väsynyt!

Tämä kuva on maanantailta 

Sekamietelmiä

Kävin tänään pitkällä kävelyllä, että pääsin pois kotoa. Etelä-Italialainen ystävällisyys (jota uusi huonekämppikseni osoittaa) on tämmöiselle omissa maailmoissa muutenkin kulkevalle suomalaiselle vähän liikaa, hetkittäin. Tottakai arvostan ystävällisyyttä ja kyllä tuota itsekin kysyn esimerkiksi jos teen kahvia, että haluaako muutkin. Mutta siinä vaiheessa kun kahvi kannetaan sänkyyn heti heräämisen jälkeen, töihin lähdöstä tullaan sanomaan suihkuun asti ja juuri tältä pakolenkiltä palattuani löydän tietokoneeni päältä lapun "en ole kotona" koen että mun henkilökohtaista tilaani jotenkin loukattu. Hän ei tietenkään tarkoita mitään erikoista - kun kerran asutaan yhdessä niin sillon asutaan yhdessä. Ehkä mun henkilökemiat ei vaan kohtaa hänen kanssa. Pieniä murheita kuitenkin ja kulttuurierostahan tässä on vaan kysymys. Oon vähän sellaisella valitustuulella nyt, näemmä! Koti-ikävä vaivaa, varsinkin näin viikonloppuisin. Onneksi hyvää jaksaa aina odottaa!

Muutenkin tuntuu että oon saavuttanut jonkinlaisen tasapainotilan henkilökohtaisessa (siis tässä hakuprosessin ulkopuolisessa) elämässä. Meillä menee rakkaan kanssa paremmin kuin hyvin, mikä ehkä toisaalta taas helpottaa ylipäätänsä arjesta selviytymistä. Viime talven stressi oli molemminpuoleista ja näkyi meidän väleissä hirvittävän paljon. Väsyneenä ei jaksa miettiä mistä se väsymys johtuu, vaan kaikki kumuloituu yhdeksi isoksi möykyksi. Sellaisena möykkynä on melko vaikea olla myös toisen tukena, yrittääkään ymmärtää että myös toisella voi olla ollut vähän rankkaa. Pitäisikin aina muistaa edes yrittää pitää huolta omista voimavaroista ja katsoa vähän sitä kaverinkin jaksamista. Kai sitä on vähän aikuistunut taas hieman, kun hoksasin yhtäkkiä rauhoittua ja alkaa nauttiakin elämästä. Sellainen arki on ihanaa jakaa rakkaan kanssa!

Kaikkea sitä ehtiikin miettiä. Kävely ja jälleen yksi uneton yö vetivät voimat niin, että luen lukion kurssitiivistelmiä biologiasta koittaen pysyä hereillä. Tänään on nautintojen päivä muutenkin, sillä Suomessakin myyntiin tulleet uuden sadon viinit ovat kaupoissa ja myös minulla testissä. Veneton alue on hyvää viinialuetta muutenkin: vaihteleva maasto (tasankoa ja vuoristoa) ja helppo vedensaanti saavat aikaan paljon. Ainakin minun makuuni. En tosin ole mikään viiniasiantuntija, täällä sattumanvarainen maistelu ilman viinitilojen tai rypäleiden taustatutkimuksia on melko paljon halvempaa kuin Suomessa ja hyvän viinin käsite on onneksi melko subjektiivinen :) 

Tuntuu kuin kaikki soluni tietäisivät että nyt todella on marraskuu ja pimeää pimeää, aurinko tuntui iholla tänään erityisen hyvältä. 

Perjantai

Tänään on omituinen perjantai. Vaihdan maanantaina uuteen laboratorioon, joten jouduin taas hyvästelemään ihmisiä. Lisäksi tuli yhtäkkinen paniikki töissä kaikista paperihommista mitkä mua mahdollisesti odottaa kun olen lähdössä takaisin Suomeen, vissiin jotaki unettomuuden sivuseurauksia tuommoiset kohtaukset.


Tänään sain kuitenkin pienestä hosumisesta huolimatta mukavasti luettua. Jotenkin tuntuu ettei biologian lukeminen ole edes oikeaa lukemista, kun ei tule sellaista tietämättömyysahdistusta. Enkä tarkoita ettei tulisi asioita joita en osaa tai muista jo ulkoa! Mutta lukiessa niitä hoksaa koko ajan enemmän ja enemmän, tulee yhdisteltyä ihan eri tavalla niitä ilmiöitä kuin esimerkiksi orgaanisessa kemiassa tällä hetkellä jonkun molekyylin perusteella. Ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen että se reagois sitten tässä tapauksessa tälleen, tai että siinä pH:ssahan sitten tää menis tälleen. Ylipäätänsä mun ongelmana on varmasti FyKe akselilla koko tietoverkon suppeus ja semmoinen, irrallisuus. Etten tunne niitä ilmiöitä vielä riittävän hyvin että voisin soveltaa. Fysiikassa tuntuu kyllä välillä etten osaa edes maalaisjärkeä käyttää.


Täytyy siis tutustua vielä, ja pohtia pohtia pohtia. Tuottaa eikä vain tuijottaa :)


Väliaikaisesta unettomuudesta ei sinänsä ole ollut juuri haittaa, johtunee siitä että paikallinen kahvi on sen verran tujua tavaraa että ei varmasti väsytä. Ehkä juuri siitä johtuu se, etten nuku hyvin. Kofeiinin puoliintumisaika kun on yllättävän pitkä. Koitin muuten tästä mieleen tullessani vähän tutkia lisää tuota kofeiinia ja vireystilaa, enkä oikein löytänyt että missä ne adenosiinireseptorit nyt on. Tai tämä täytyy tarkistaa. Voihan se olla, että riittäisi ajatella vain koko aivoverkosto siksi alueeksi jolla näitä adenosiinireseptoreita on. Wikipediassa ja kahvinetissä puhutaan kolinergisistä alueista etuaivoissa. Ehkä jätän tämän myöhemmälle pohdinnalle :)


Mukavia tämmöiset kevyemmät opiskelupäivät, kuitenkin. Näin joulun tällä puolen on vielä helppo huokailla ja ihastella ihmiskehoa, voi olla tammikuussa hieman erilainen olotila.


Kävin myös kävelyllä ja otin muutamia kuvia.

Tämä ei ole kävelyltä, vaan vessalukemista - ei tosin minun

Back to basics

Suureksi onnekseni teemme labrassa western blottingia, jossa työvaiheisiin kuuluu paljon paljon inkubointia ja pesuja, eli käytännössä mulle vapautui päivässä monta tuntia aikaa opiskella. Lisäksi sain työpöydän tapaisen, jossa kirjoittaa rauhassa. Joskin olen huomannut lukion ykköskurssit todella turhauttaviksi: otetaan palanen sieltä ja täältä, mutta ei kuitenkaan paneuduta mihinkään kunnolla, sillä niistä tulee omat kurssinsa myöhemmin. Kuitenkaan en voinut hypätä suoraan kakkoskurssiin, sillä täytyy myöntää että juuri niitä perusteiden perusteita en ole koskaan edes tainnut kerrata. Siksihän koko kemia on mennytkin niin huonosti kokonaisuutena, vaikka tykkäänkin orgaanisesta kemiasta ja osaan mielestäni ihan hyvin. Tietyllä tasolla on myös puhdistavaa palata lukion kursseihin, tai siis niihin jotka taisin lukea mutten koskaan opiskellut. Puhun kylläkin vain kemiasta, sillä hirvittävä kauhistuttava fysiikka odottelee minua vielä hetken. Vaikka kahtena viimeisenä vuonna olenkin oppinut todella paljon, en todellakaan osaa vielä mitään.

Jotenkin mulla on todella epätodellinen olo tästä hakuhommasta, tuntuu että päivä päivältä todella erkaannun tavallisesta Suomi-arjesta ja koulunkäynnistä ja kaikista niistä töistä, mitä sekin sitten todellisuudessa teettää. Tavallisista arjen murheista puhumattakaan. Sain kuitenkin ostettua lentoliput kotiin, paluu-TJ on 34. Melko vähän. Liian vähän.

Jäsentelin tätä hienosti monta päivää, ja nyt en saakaan mitään kirjoitettua. Ehkäpä kuvat kertovat enemmän.

Suomi-ikävään riisipuuroa

Ja meinasin unohtaa! Jos teillekin tulee outoa liikennettä blogiin Venäjän suunnalta, niin älkää availko niitä sivuja uteliaisuudesta (viruksia). Lisää tietoa, tai ainakin kirjoittelua, aiheesta Professor Mungletonin blogista (in English). Hyvä ytimekäs tiivistelmä on mun mielestäni loppukappaleen "No human (or alien) is enriching his life by reading about my exploits: it's just some automated software bot trying to ensnare me for its own nefarious purposes. Go away, you big bag of poo, you're pointless and annoying and not the audience I hoped to reach."  Hiihii :)


Ps. Muutin ulkoasua, ja siitä tuli ainakin näin ensisilmäykseltä hieman steriili ja kylmä. Oranssia on vaan vaikea päihittää :) Kehittelen tätä luultavasti vielä myöhemmin.

Aurinkoa

Tänään oli kaunis päivä.

Vauhtia

Poikkeuksellinen 9 tunnin harjoittelupäivä meni uskomattoman hyvin, tehtiin paljon enemmän kuin olin alunperin kuvitellut! Nyt oonkin sitten ihan liekeissä ja tuntuu että voisin lukea koko yön. Älyvuodon keskustelut lukiokursseista antoivat vähän uskoa tähän lukuhommaan - kyllä niissäkin on sitä tekemistä melko hirmuinen määrä (kuulostaapa nurinkuriselta, että lisätyö on jotenkin positiivinen asia... hmm). Eniten odotan bilsankirjoja, aika on luultavasti kullannut muistot kun hehkutan jo nyt koko kirjasarjan lukemista. Tämä ikävä kyllä odottaa vasta Suomessa, ja luultavasti en ole tammikuussa ainoa joka haluaa lainata kyseiset kirjat kirjastosta.


Täällä paistoi tänään aurinko, tuli ihan takaumia siihen olotilaan mikä on yleensä kesän alussa. Kun aurinko laski, ja minä pääsin töistä, tulikin sitten ihan syksyolo. Siitä se lukuintokin varmaan tuli. Taidan pikkuhiljaa päästä yli Rakkaan kotiinlähdöstä. Huh.


Ihanaa kun en vaan ole ja möllötä.

Sanaleikki

Farmakologia ja immunohistokemia

Tuli sellainen olo että täytyy höpötellä näitä koulujuttuja ulos. Olen behavioristisessa tutkimusryhmässä sekä kantasolupuolella yliopiston farmakologian laitoksella nämä seuraavat pari viikkoa. Teen harjoittelua yhdessä kahden bioteknologian opiskelijan kanssa, mikä tekee tehtävistä hommista hieman mielenkiintoisempia. Mukavaa seurata paikallisten opiskelijoiden touhua näin läheltä :) Onneksi myös tutorprofessori on innostava ja selostaa töitä yksityiskohtaisesti.

Huomenna tehdään aivoleikkeet, valmistin tänään valmiiksi muutamia liuoksia. Jännitän asiaa tosi paljon anestesian ja perfuusion takia, sillä ilmeisesti hermostollani on hyvä huumorintaju ja se päättää sulkea systeemit jännissä tilanteissa. Kuten esimerkiksi silloin, kun näin paikallisen soluviljelylaboratorion uudet pipetit. Ja silloin, kun aspiraatiolabrassa ultraäänessä näkyi jotain mitä piti katsoa tarkkaan. Ja töissä, kun tiesin että seuraavaksi on se mukava asiakas. Eli ihan missä tahansa tilanteessa, luulisin. Aspiraation jälkeen syytin itseni jostain hetkellisestä neulakammosta, mutta että pipeteistä... Huomenna aion taistella ravitsevan aamupalan ja riittävän nesteytyksen voimalla itseni opiskelukuntoon!

Ei mulla oikeastaan muuta nyt ole mielessä. Luin läpi huomisia hommia varten yhden opinnäytetyön jossa on hyvin esiteltynä muutamia perustekniikoita immunohistokemiasta ja kertasin hieman muutenkin koko immuhommaa. Mukavaa kun löytyikin suomeksi kaikki näin kätevästi, vaikka olin tuota italiaksiksin anestesiasta oppinut ainakin varvasrefleksit. Jospa sitten seuraavaksi ihka oikean peruskemian kimppuun. Tänään on jotenkin tosi tyhmä päivä, niinkuin en osais kirjoittaakaan? Ei sillä taida kyllä niin väliä olla.

Vissiin lisää tätä

Heräämisiä

Palailen takaisin "normaalielämään" parin viikon mittaiselta rentoutumislomalta jonka vietin rakkaimpieni kanssa. Koko normaalielämän käsite tuntuu tällä hetkellä melko hurjalta jopa lainausmerkeissä, kun olo on jatkuvasti hieman absurdi. Olotilaan vaikuttaa myös se, että menetin viikonloppuna ihanat uudet ystäväni, joten joudun jatkamaan arkeani ilman heitä.


Olen nyt harjoittelussa sairaalassa kuutisen tuntia päivässä, matkoihin tosin menee sateisena päivänä helposti parikin tuntia. Suomalainen bioanalyytikon koulutus poikkeaa italialaisesta usealla tavalla: täällä bioanalyytikon (eli biolääketieteellisen laboratoriotekniikon) koulutus on lääketieteen tiedekunnan osa-alueena. Koulutus kandiin asti kestää 3 vuotta (vai oliko se neljä?) jonka jälkeen tehdään hetkinen töitä ja jatketaan kouluttautumista maisteritasolle, mikäli virtaa ja rahaa riittää. Työnkuvaan koulutus ilmeisesti vaikuttaa melko paljon, sillä korkeammin koulutetut ovat arvonimeltään pääteknikoita, joiden tekemiset taitavat koostua lähinnä hallinnollisista asioista. Koulutus on maksullista ja mistään käytännönläheisestä oppimisesta ei voi puhua - eräs valmistuva opiskelija sanoi saaneensa viljellä koulutuksen aikana yhden petrimaljan. Harjoitteluissa katsotaan kun toiset tekevät töitä, ei harjoitella. Ei siis ole mitenkään kummallista, että töihin siirtyvät vastavalmistuneet eivät välttämättä osaa laittaa edes putkia koneeseen, jonka toiminnan he kuitenkin teoriassa ymmärtävät täysin.


Täällä on hieman erilainen meininki joka suhteessa. Byrokratia on naurettavaa ja sairaalahierarkia hieman pelottavan jyrkkää. Onneksi kansaiväliset opiskelijat saavat vapaasti katsoa jokaisen ammattiryhmän toimintaa. Tästä voisi kirjoittaa vaikka enemmänkin, mutta olen jo melko turtunut asioihin täällä.


Mutta tärkein: lukuinto palasi takaisin. Tai oikeastaan koko halu hakea tänäkin vuonna. Tajusin että ajankäyttö on minusta itsestäni kiinni, eikä minulla ole muutamia opinnäytetyöhön liittyviä asioita lukuun ottamatta juuri mitään tavoitteita asetettuna ennen joulua. Aion laskea notskia, sillä kys. opus on minulla mukana reissussa ja uskoni pääsykokeen samankaltaisuuteen on vain vahvistunut. Perusteiden huolellinen osaaminen - ihanan yksinkertaista. Melko haastavaa. Ensikerralla menen iltalukioon, nyt täytyy toivoa että olemassaolevien skeemojen täydentäminen olisi ees jotenkin hyödyllistä. Ja onhan se. Valmennuskurssiin en kuitenkaan laita tänä vuonna (ainakaan tämänhetkisten miettelysten mukaan) rahaa, sillä tälläinen laiskamato kuin minä tänä syksynä ei ansaitse sellaista. Ensivuonna siitä saattaisi olla jopa hyötyä, kun on tehnyt pohjatyön ensin. Olen tosi jälkijunassa tälläisten asioiden kanssa, mutta tuntuu että muutenkin koko elämä on katkaistu kahtia tämän harjoittelun takia. Sabotoikohan bioanalytiikan koulutusohjelma tahallaan tätä hakemista? 


Loppuun muutama maisemakuva, koska olen jotenkin superväsynyt kaikesta rentoilusta enkä millään jaksa seuloa mielenkiintoisempia mutta tunnistamattomissa olevia kuvia. Vaikka rakastan avomieheni (hihi) vieressä nukkumista enemmän kuin minkään muunlaista nukkumista, vaikuttaa parin viikon tyynyttömyys hieman unen laatuun. Muuten taidan olla onnellisempi kuin koskaan.

Adige ja tammenterho

Hei pitkästä aikaa

Kirjoitan nyt rikkoakseni jälleen yhden hiljaisuuden, ehkäpä sen jälkeen kynnys kirjoitella jostain muustakin kun hiljaisuudesta olisi hieman matalampi..

Olen nyt harjoittelussa täällä kaukana, tieto pääsykokeen "uudistamisesta" saavutti minut vähän liian myöhään sillä mukanani on muistiinpanovälineiden lisäksi vain galenos ja notskin paperiversio. Vaikka rakkaasta onkin nyt luovuttu, en usko asioiden juuri muuttuvan. Kalevassa jokin opiskelija arveli samaa, sillä pääsykokeet ovat jo viime vuosina alkaneet erkautua galenoksesta. Näinpä veikkaisin (enkä edes mitenkään villisti) että jälleen fysiikan ja kemian perusteiden huolellinen hallinta ja loogisen päättelykyvyn osoittaminen näitä soveltaen olisi sellainen nafti paketti. Biologia nyt varmaan voisi tulla sitten aineistosta - lukion biologian viimeisimmät soveltavat kuitenkin hipaisevat genetiikkaa, immunologiaa yms "galenos-kamaa" melkoisen laajalta alueelta, aineistosta sitten se syventävä osio. Onneksi oma lukioaikainen biologian opettajani oli fantastinen ja inspiroiva ihminen.

Voisin jo vahvasti veikata etten pääse tänä vuonna sisään, enkä edes unelmoi asiasta. Joskus täytyy vaan sanoa että aika ei ole oikea, mutta en silti lakkaa yrittämästä. Lasken jotta pysyn "kunnossa" mutta en millään voi tehdä 15 tuntisia päiviä tänä keväänä. Suurin syy on ehkä opinnäytetyö, joka tehdään pareittain. En voi tehdä toiselle ihmiselle sitä, että jätän hommat puolitiehen (tai kokonaan tekemättä) ja raahaudun mukana. Kiroan viikoittain sitä, miksen hakenut yliopistoon lukemaan biokemiaa/kemiaa/fysiikkaa ja istunut syksyllä opintopisteitä kasaan pääsykokeeseen tähtäävillä kursseilla ja keväällä jättänyt opistot sikseen ja lukenut vaan pääsykokeeseen.. Ei se itku auta tässä vaiheessa. Mut se nyt on varmaa, että jos ei nyt niin sitten seuraavalla kerralla.

Myös tämä harjoittelu vähän vähentää lukuintoani. Jospa kaikkien paperihommien jälkeen pystyisin rauhoittumaan lukukuntoon. Italiassa mikään ei oikein toimi niinkuin pitäisi, mikä ei kyllä ole enää näiden viikkojen jälkeen yllätys, mutta melko kuluttavaa kuitenkin.

Lisää sitten myöhemmin, toivottavasti ei kauhean paljoa myöhemmin.

Tälläistä täällä

Matkasuunnitelmia

Jostain syystä netin halpojen lentojen hakukoneet antavat matkoja etsiessä aina ihan sikamaisia hintoja (~200e), vaikka esimerkiksi ryanairilta saa samoille päiville alle 50 eurolla lentoja (veroton ja lisämaksuton 15e). Alan kallistua matkatoimiston puoleen, sillä koneeni (tai vanhan soneran nettitikkuni) tehot eivät riitä enää kymmenien hakupalveluiden yhdenaikaiseen pyörittämiseen. Olen siis varaamassa lentoja kohti vaihtokaupunkia ja pikkuhiljaa niskakarvat nousevat pystyyn (tässä ollaan oikeasti menossa).

Kylmät väreet voivat johtua myös musiikista. Jostain syystä tämä saa aina sisälmykset ylös alaisin ja jalat vipattamaan. Ehkä mulla on vain tosi voimakas tunneassosiaatio Helsinkiin tämän kautta, mutta jostain syystä kappaleesta tulee aina sellainen kivitalo-olo :) On haikeaa muuttaa täältä pois, vaikken koekaan mitenkään sisäisen helsingittäreni täällä syntyneenkään. Jossain sisällä kuitenkin elätän toivoa, että ehkäpä joskus opiskelupaikka avautuu täällä.

Nyt kuitenkin skarppaan jo ravintolapäivää varten, valinnan vaikeutta ollaan selvittelemässä onneksi sukulaisten voimin!

Kuvat tosiaan alkutekstissä mainitusta kaupungista ja sen lähiseudulta viime vuodelta :)