Päivityksiä

Huh, milloinkahan oon viimeksi kirjoitellut tänne... Onpa väsymys tarttunut sitten tännekkin, muukin elämä ollu melkosen pysähtynyttä viimeiset viikot (kuukaudet..?).


Nojoo, syytän tätä elämäntavoitettani kiireestä. Tammikuun alku menee koulussa 8 tuntisissa kokeissa, tämän päälle lasken kuin hullu ja koitan syödä rakkaan mielijohteesta kotonakin pelkkää kasvisruokaa. KotonaKIN ihan sen takia että yläasteella ruokalan kokilla oli joku päähänpinttymä paremmasta ruokavaliosta myös kasvissyöjille, sen jälkeen ei olekaan tullut syötyä liharuokaa kouluissa. Ammattikorkeassa taas kiintymys sose- ja muihin kasviskeittoihin heräsi liiankin vahvaksi ja pari vuotta on mennyt nestemäisten ihanuuksien kanssa. Tietenkin on ollut ja tulee olemaankin niitä poikkeuspäiviä ja suosikkiherkku jauhemaksapihvi eksyy lautaselle lähes poikkeuksetta jos sellaisia on tarjolla. Mutta siis niin, rakas päätti erään lihafiestan päätteeksi että vois osallistua tähän facebookin "lihattomaan tammikuuhun" ihan vaan kokeilumielessä, testatakseen rajojaan kai. Ihanaahan se on että toinen on niin avomielinen että haluaa kokeilla jotain uutta ja erilaista! :) Arki muuttui vaan astetta vaikeammaksi, mielikuvitusta ehkä olis mutta 12 tunnin päivän jälkeen molempia houkuttais ennemmin jauhelihasta pyöräytetty supertäyttävä mössö kun vihannesten pilkkominen ja rakkaudella hauduttaminen... Onneksi kuivatut sienet on pelastaneet meidän purkkiherkkusienimössöt noina päivinä, paljon makua pienistä murusista.


Lääketieteellinen kutkuttaa mahanpohjassa, tiedonjano ja opiskelumotivaatio on huipussaan. Kerranki löytyy sitä persettä millä istua ja laskea, kiitos joulukilot! Mikään ei palkitse niin paljon kuin onnistunut puskurihappolasku jota ei aikaisemmin ollut saanut millään laskettua läpi :) Matkaa on vielä paljon ja aikaa vähän, epäilen ettei se riitä tänäkään vuonna mutta yrittänyttä ei laiteta. Eipä mulla ole mitään menetettävääkään.


Reserviläinen on muuten osoittautunut melkoisen ihanaksi pakkaukseksi myös näin kämppismielessä, vaikka välillä täällä ollaan niinkun kaatopaikalla. Joskin oon huomannut itsessäni melkoisen kontrolloivia ominaisuuksia, rakkaan valitsema muusikon ura vie kauheasti aikaa erityisesti illoista ja viikonlopuista.. Hermostun aivan turhista, mitättömistä poikkeusmenoista. Sydämen pohjasta ottaa pelkkä ajatuskin että hän lähtee kaupungista moneksi päiväksi tekemään musahommia. Johtuu vissiinkin edelleen niistä inttitraumoista, melko katkeraksi sitä on muuttunut kun ensimmäiset lomat kolmen viikon jälkeen kesti alle 12 tuntia 500 km päässä olevien studiohommien takia. Yhdistän ihan selvästi liikaa oman rentoutumisen siihen olotilaan minkä leskenä sain tuntea: nyt on viikonloppu, lomat ja rakkautta ilman murheita. Arki ahdistaa, ja minä ahdistan rakasta turhalla puhinallani. Ja itseäni, yllätän itseni joskus ajattelemalla ihan sairaita juttuja toisen aikatauluista. OIis hauska nähdä että miten rakas reagois jos mun työt kestäis kahteentoista arki-iltaisin ja viikonloppuisin ja hän oottais kotona. Tuskinpa itekään tykkäisin, jos työ vaatis noin paljon ja kotona odottais munlaiseni mörkö.. Vaikeaa olla tällänen kiukkupallo. Nyt rakas ilmoitti alle viikon varoitusajalla lähtevänsä viikonlopuksi Ruotsin rajalle ja pienimuotoisen ratkaisemattoman riidan päätteeksi oonkin ollut tosi etäinen. Enpä tiedä, ei tämä onneksi oo tätä kun kerran parissa kuukaudessa kun tälleen hermostun, tuntuu vaan että nyt kun tarvis toista ja huomiota niin sitä vaan työntää toista pois.


Mutta voispa pitää tänään rehellisen vapaaillan ja olla vaan. Ei oo tullu juuri nukuttua, pelottaa vähän että miten se näin yksin onnistuukaan. Yksinäistä täällä ainakin on.