Tuntuu että haaveeni lääketieteellisistä opinnoista on pelkkää haihattelua, etten koskaan voi kuvitellakaan pääseväni niiden onnellisten joukkoon joiden nimi löytyy listasta ja paksu kirjekuori kolahtaa luukusta sisään. Pitäisikö olla tyytyväinen ammattiin joka tuntuu ihan kivalta, mutta jättää silti olon tyhjäksi ja toimettomaksi?
Toiset aloittavat kertaamisen jo nyt, itse en siihen vielä pysty. Jos aloitan nyt, tahti pysyy tasaisen hitaana koko vuoden ja tuudittaudun lukutunteihin, sivumääriin tai laskettujen laskujen määrään. Satunnaisilla laskuilla kun ei valitettavasti ole rutiinin kehittämiseen mitään merkitystä.
Lepään nyt vielä kun voin ja aloitan täysillä kun sen aika on. En voi kuvitellakaan jaksavani jos en pidä taukoa välillä. Kuitenkin ryhdyin jo vähän varkain tuumasta toimeen, itseopiskelumateriaaliksi valikoitui käytettynä valmennuskeskuksen koko kurssimateriaali fysiikan ja kemian osalta, ja ilmeisesti mukana on luentomateriaalia ja muuta mukavaa. En tiedä onko valinta oikea mutta hinta oli mielestäni sopiva, ainakin mahtui budjettiin. Saa nähdä malttaako sitä pitää lupauksestaan kiinni vai otanko sittenkin varaslähdön :)
Epäilyksiä tulee eittämättä koko matkan ajan, nehän ne vasta saavatkin potkimaan kahta kauheammin! Kesäflunssa voi tosin olla osasyyllinen tähän pahaan oloon, pitää varmaan käydä pötköttämään hetkeksi ja katsella sitten uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti