Paiskin töitä enemmän ja vähemmän kuumassa kymmenen tunnin paremmalle puolelle nyt parikin iltaa viime viikolla, alkaa jo vähän tuntua pikku jaloissa siltä ettei enää jaksaisi töpsytellä. Onneksi töissä on hauskaa, saa tehdä asioita tietyn kaavan mukaan asioita sen koommin pohtimatta ja analysoimatta. Tauko niistä hommista onkin nyt enemmän kuin kaivattu, niinkuin taisin jo aikaisemmin mainita.
Viikkoja lasken tällä hetkellä useamman asian suhteen: koulun alkuun, kullan kotiutumispäivään, kurssien alkuun... Jostain kumman syystä toisiksi mainittu menee muiden edelle kirkkaasti. Senhän voisi ajatella jopa huonoksi asiaksi, eihän mikään saisi olla nyt tärkeämpää kuin tulevaisuuden urasunnitelmat?
Joskus mietinkin asetanko parisuhteen liian monen asian edelle, saako se olla lähes jokaisen yhtälön rajoittava tekijä. Kulutanko itseni loppuun sillä etten halua tinkiä tästä yhdestä asiasta tippaakaan? Tämä ehdottomuus asian suhteen ei kyllä ole mikään koko totuus, nyt se lähinnä kuulostaa siltä kuin suhteeni liittyisi kiinteästi jokaikiseen tekemiseeni.. Heh. Armeija-aikana on kuitenkin oppinut arvostamaan yhteistä aikaa ja erityisesti yhteistä tekemistä (olisiko se nyt sitä kovasti mainostettua laatuaikaa..) aivan eri tavalla kuin ennen tätä kokemusta. Loma on aina loma, meillä onneksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Jo pelkkä sen miettiminen että olisin liian ehdoton siitä että haluan pitää lomat lomina ja vapaana muista velvotteista saa tuhahtamaan ajatukselle. Tähän voisi joku sanoa miehen tahdosta lomien kulkuun mutta en nyt tarkoita mitään "viikonloppu sit omistetaan minulle" -ajattelua vaan nimenomaan vapautta rajoituksista - mahdollisuutta viettää aikaa yhdessä tai erikseen. Loma on myös minun lomani, yksin on mukava olla kun tietää toisen kuitenkin olevan 10 km säteellä eikä 9h ajomatkan päässä :)
Armeija antoi hyvän tilaisuuden myös minulle itsenäistyä parisuhteessa ja luulenpa että olen tarttunut tilaisuuteen niin hyvin kuin vaan kyvyilläni olen pystynyt. Opiskeluille tämä on tietysti täysi plussa! En mikään läheisriippuvainen ole koskaan ollutkaan ja monesti olen jopa kaivannut vapautta suhteessa, mutta kuitenkin koen päässeeni jonkinlaiselle seuraavalle tasolle. Vastahan tässä ollaan matkan alussa ja taidan hehkuttaa hieman varkain, mutta nämä lomien päättymiset nyt tahtovat olla tälläistä haihattelua..
Syksy kolkuttaa ovella ja toivottavasti valmennuskurssin materiaalit pian jo postiluukulla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti