Kirkastuu, sumenee

Kiireet alkaa vihdoin helpottaa, ehtii hengittää.

Jouduin jättämään neurofysiologian tentin väliin noiden aikasempien kiireiden takia. Minkä taakseen jättää sen eestään löytää, ja nyt sitten lukulistalla onkin kliinisen yleisfysiologian jälkeen lisää neuroa.

Seminaarin sentään sain tehtyä, ja vaikka tuotos oli oikeesti tosi huono niin tekemiseen käytetty työ oli tärkeämpää. Saisi siitä hyvänkin tehtyä, kun huonous johtui enemmänkin kiireestä kun lähteistä, mutta eipä asia mulle kovin tärkeä ole.

Seuraavaksi teen sämpylöitä. Reseptin nappaan mun parilta kaikkien aikojen suosikkibloggaajalta pastanjauhannasta jotka taisivat napa sen taikatiinulta, porkkanaa, pellavaa ja kauraa tiedossa. Katsotaan kuinka pomminvarmoja ovat, sillä mun leipomiset on yleensä ensimmäisellä kerralla suoraan kuin jostain painajaisesta. Jauhajat on aina ollut sellainen pomminvarma blogi, että oli mitä tahansa minkä täytyy onnistua niin sillon resepti haetaan tuolta.

Kesätyöt on tietysti myös ajankohtaisia, onneksi ne pitäisi olla jo näillä opintopisteillä melko selvä juttu. Tämä kesä menee opiskelupaikkakunnalla töissä, joudun siis etsimään uutta työpaikkaa vaikka edellisestä olisi ollut satavarmasti töitä. On vain liian kallista maksaa kahta vuokraa, varsinkin jos haluaa pitää viikon kaksi lomaa. Ja varsinkin, jos haluaa olla sen loman Italiassa!

Jotenkin on vaikeaa hengähtää kun on tehnyt niin paljon. Toivottavasti stressi laukeaisi pian, eikä jäisi tälleen kalvamaan niinkun usein käy. Tämäkin päivitys on näin lyhyt ja sekava, koska sellainen olo mulla on viime viikot ollut. Lyhyt olo mulla on kyllä aina, sekavuus vaihtelee :)

Nyt sämpyöiden kimppuun.

Koulustressiä

Roope-setää lukiessa tuli hymy suupieliin

Lääkärihaaveet ovat joutuneet auttamatta takasijalle, kun kliinisen neurofysiologian tentti ja yhden opinnäytetyön seminaarin deadline lähestyvät. Lisäksi on hirvittävän outoa olla taas oikeasti opiskelemassa eikä vain pyörimässä jossain sairaalassa. Onneksi molekyylibiologian ja geenitekniikan syventävistä kurssista on jotain hyötyä tuossa opparin vääntämisessä ja jollain tasolla ehkä myös pääsykokeissa, muuten olis melko lyöty olo. Eihän näitä koulun juttuja voi tietenkään suoraan hyödyntää kevään koitoksessa, varsinkaan nyt kun pääsykoevaatimukset on muuttuneet, mutta ainakin se helpottaa vähän perimäkurssin hahmottamista.

Tuntuu tosi pahalta kun en ehdi laskea kemiaa ja fysiikkaa, vaikka tiesinkin jo kesällä että tästä ei tule sitä vuotta kun minut hyväksytään opiskelijaksi. Nyt vaikuttaa tieysti tosi onnettomalta, kun kaiken vapaa-ajan vie tuo seminaarin kirjoittaminen. Oon tainnut ennenkin puhua tästä, mutta ymmärrän sen jos joku muu hakija ajattelee minut laiskaksi. Että lääketieteellisen pääsemisessä on kyse asioiden priorisoinnista - jos haluan lääkikseen niin kyllähän sillon se hakeminen menee ihan ykkössijalle, ja sitten vasta tulee tuo "oikea koulu". 

Mun täytyy hieman puolustautua, sillä tiedän kyllä että tällä touhuamisella ei pääse lääketieteelliseen, mutta haluan kantaa vastuuni tästä opiskelusta ja haluaisin valmistua tähän ammattiin vaikka opiskelupaikka mulle aukeaisikin. Vaikka siis en näe itseäni bioanalyytikkona tulevaisuudessa kovinkaan pitkään, ei ole mitään järkeä jättää ammattitutkintoa suorittamatta, kun siitä on niin vähän enää jäljellä. Omasta jaksamisestakin tässä on kyse.

En tiedä ajatteleeko noin edes kukaan, sillä jokaisella on omat syynsä hakemiseen tai hakematta jättämiseen. Eikä toisten menestyskään ole minulta pois - totta kai toivon, että jokainen joka tekee kovasti töitä pääsykoetta varten pääsisi ensi syksynä opiskelemaan. Niinhän sen pitää mennäkin. Kyllä opiskelemaan pääsevät ne, jotka sen ansaitsevat. Minäkin sitten, kun pystyn sen osoittamaan myös pääsykoetilanteessa :)

Tämä nyt on tälläistä avautumista, aivot lepäävät kun saa vähän aikaa kirjoitella vaan mitä mieleen tulee. Muutoin oonkin melko onnekas, kun saan olla kotona tekemässä tätä seminaaria ja hoitaa kipeäksi tullutta puoliskoa. Toivottavasti ja luultavasti elämä selkiytyy kunhan nämä koulupaineet helpottavat.

Pikaiset kuulumiset

Täytynee ilmoittaa, että elossa ollaan! Joskaan en ihan kaikissa sielun ja ruumiin voimissa, ainakaan mahani ei ole ollut tyytyväinen maiseman vaihtoon. Kaikki aika on mennyt vihdoin meille osuneen unelma-asunnon muuttamiseen asumiskelpoiseksi laatikkomeren sijaan, tai sitten stressailuun opinnäytetyön turhista paperihommista ja noh, sen kirjoittamisesta.


Ainakin tunnelma on parempi kun Italiasta lähtiessä. Jotenkin tämä asuntokin tuntuu jo nyt melko kotoisalta. Täytyy kyllä seuraavaksi katsoa tarkkaan miten aikataulutan kaiken, tuntuu sekasortoiselta valmiiksi. Ehkä se johtuu näistä muuttolaatikoista.


Siis myöhemmin asian kimppuun, vähän enemmällä ajalla.

Pieniä yksityiskohtia asunnosta