Koulustressiä

Roope-setää lukiessa tuli hymy suupieliin

Lääkärihaaveet ovat joutuneet auttamatta takasijalle, kun kliinisen neurofysiologian tentti ja yhden opinnäytetyön seminaarin deadline lähestyvät. Lisäksi on hirvittävän outoa olla taas oikeasti opiskelemassa eikä vain pyörimässä jossain sairaalassa. Onneksi molekyylibiologian ja geenitekniikan syventävistä kurssista on jotain hyötyä tuossa opparin vääntämisessä ja jollain tasolla ehkä myös pääsykokeissa, muuten olis melko lyöty olo. Eihän näitä koulun juttuja voi tietenkään suoraan hyödyntää kevään koitoksessa, varsinkaan nyt kun pääsykoevaatimukset on muuttuneet, mutta ainakin se helpottaa vähän perimäkurssin hahmottamista.

Tuntuu tosi pahalta kun en ehdi laskea kemiaa ja fysiikkaa, vaikka tiesinkin jo kesällä että tästä ei tule sitä vuotta kun minut hyväksytään opiskelijaksi. Nyt vaikuttaa tieysti tosi onnettomalta, kun kaiken vapaa-ajan vie tuo seminaarin kirjoittaminen. Oon tainnut ennenkin puhua tästä, mutta ymmärrän sen jos joku muu hakija ajattelee minut laiskaksi. Että lääketieteellisen pääsemisessä on kyse asioiden priorisoinnista - jos haluan lääkikseen niin kyllähän sillon se hakeminen menee ihan ykkössijalle, ja sitten vasta tulee tuo "oikea koulu". 

Mun täytyy hieman puolustautua, sillä tiedän kyllä että tällä touhuamisella ei pääse lääketieteelliseen, mutta haluan kantaa vastuuni tästä opiskelusta ja haluaisin valmistua tähän ammattiin vaikka opiskelupaikka mulle aukeaisikin. Vaikka siis en näe itseäni bioanalyytikkona tulevaisuudessa kovinkaan pitkään, ei ole mitään järkeä jättää ammattitutkintoa suorittamatta, kun siitä on niin vähän enää jäljellä. Omasta jaksamisestakin tässä on kyse.

En tiedä ajatteleeko noin edes kukaan, sillä jokaisella on omat syynsä hakemiseen tai hakematta jättämiseen. Eikä toisten menestyskään ole minulta pois - totta kai toivon, että jokainen joka tekee kovasti töitä pääsykoetta varten pääsisi ensi syksynä opiskelemaan. Niinhän sen pitää mennäkin. Kyllä opiskelemaan pääsevät ne, jotka sen ansaitsevat. Minäkin sitten, kun pystyn sen osoittamaan myös pääsykoetilanteessa :)

Tämä nyt on tälläistä avautumista, aivot lepäävät kun saa vähän aikaa kirjoitella vaan mitä mieleen tulee. Muutoin oonkin melko onnekas, kun saan olla kotona tekemässä tätä seminaaria ja hoitaa kipeäksi tullutta puoliskoa. Toivottavasti ja luultavasti elämä selkiytyy kunhan nämä koulupaineet helpottavat.