Hermosto

Vapaapäivä koulusta tuli käytettyä tehokkaaseen hermoston kertailuun. Tuntuu että aivohermot tais jäädä viime vuonna opettelematta sekä koulun kurssilla että ihan pääsykoetta varten... Luin ehkä liikaa, kun tuntuu että nyt kun rupeaa muistelemaan ei ehkä tulekaan mieleen mitäs se VIII aivohermo hermottikaan ja oikeastaan mikä tärkeämpää, mikä sen nimi on. 


(Tottakai täytyi googlettaa vastaus omaan kysymykseeni, kuulo-tasapainohermo luonnollisesti kyseessä.. Luulen että kolmoishermo eli vitonen ja vagus eli kiertäjä eli kymppi olisivat loppujen lopuksi tärkeimmät muistettavat, ja selkäydinhermojen punokset on aivan eri asia. Toki muutamat aivohermot toimi myös parasympaattisina, ei vaan sensorisina tai motorisina hermottajina, että nekin ois varmasti hyvä opetella..)


Oli kiva tehdä rauhassa koko päivä töitä. Tykkään lukea koulun kirjastossa, nyt kun vihdoin uskallan sielläkin avata galenoksen, mutta kaupunginkirjasto oli virhe. Siellä oli kerta kaikkiaan LIIAN HILJAISTA. Tukahduttavan huono ilma, puuduttava kuumuus ja se, että joka toisella ellei jopa kolmella neljästä oli Galenos edessään oli mulle liikaa. Tiedän että muutkin pyrkijät lukevat tosissaan, mutta jotenkin en siedä sitä että näen nämä ihmiset. Tuli heti kiusaus kurkkia toisten lukutekniikkaa, mitä kirjoja heillä on käytössä yms. Onneksi tiedän, ettei tässä kisata toisia vaan itseä vastaan, mutta vähän rupesi ahdistamaan kuitenkin.


Orgaanisesta kemiasta on tullut mun suosikki, se onnistuu vaikka olis "huono päivä". Tänään huomasin, että itsestään selvät asiat alkaa olla liian itsestäänselviä ja unohdan ne - eli ajattelen liian vaikeasti. Pikkuvirheet alkavat olla ratkaisevia, alan pikkuhiljaa pelätä että se käy mun kohtalokseni. Siis harjoittelen TARKKUUTTA ja KESKITTYMISTÄ jokaisen laskun kohdalla. Ostin myös lisää yliviivaustusseja, että kokeessa saa sit merkattua MITÄ KYSYTÄÄN ja MISSÄ YKSIKÖSSÄ ;)


Nyt lähden katsomaan rakasta töissään, saapas nähdä. Tuntuu, että onnen tähdet on kääntyneet meitä vastaan. Ei kai sitä tarvisi kuin rakastaa, niin ei turhat jutut tuntuis niin hirveiltä. Kun vaan olis aikaa nähdä se, miksi toista rakastaa, eikä vaan uskoa siihen että "kyllä mä siitä tykkään". Tai että kyllä se tykkää musta.. Onneksi siitä ei ole pulaa, voi mikä mies tuo onkaan.


Meni ihan jaaritteluksi, täytyy lähteä.

Laskuintoilua

Lyhyet koulupäivät ovat pelastaneet lukuaikeet. On melkeinpä huvittavaa, että kun pääsee vauhtiin sitä ei voi jotenkin jarruttaa. Ja mikä parasta, jaksaminen on jakautunut tasaisesti aineisiin: kun saa tahkottua jonkun asiakokonaisuuden palasiksi, on jotenkin luonnollista siirtyä seuraavaan aiheeseen ja siinä seuraavaan asiaan. En tiedä onko muilla vastaavia kokemuksia, vai oonko oikeasti tulossa lukutoukaksi kun en osaa lopettaa. Johtuuko valon määrästä, kun keskittymiskyky on nykyään sitä 3 tunnin luokkaa tauotta? Vai siitä, että syön nykyään enemmän kasviksia ja tarkkailen liikkumistani (vähintään 120 min viikossa)? Varmaan muitakin syitä on.


Kemiassa ja fysiikassa olen suurin piirtein aikataulussa (joka sekin on melko epätäydellinen). Nyt hävettää: anatomiaa en ole KERTAAMALLA kerrannut aikoihin. Sehän se on mielenkiintoisinta koko opuksessa, niin miten en muka jotenkin saa aikaiseksi.. Ehkä nuo muut varastavat liikaa huomiota. Täytyy tasata eroa hieman, ja jatkaa eteenpäin.


Tietokoneellakin on välillä mukava tehdä tehtäviä. Googlesta löytyi parilla klikkauksella opetushallituksen etälukiotehtäviä kemiasta (tässä tapauksessa orgaanisesta), jotka osaavat olla välillä vähän kinkkisiä. Perusteet on kuitenkin osattava, että voi mennä pidemmälle. Kemiassa on muutenkin ollut kiva huomata, et kaikista vaikeimmankin oloiset asiat koostuu oikeasti niistä muutamasta perusjutusta.


Sellaista. En löytänyt edes kivaa kuvaa tähän hätään, ehkäpä seuraavaan sitten kaksi! Meillä on rakkaan kanssa parin päivän viikonloppu nyt, kun käydään katsomassa kesäasuntoa. Mukavaa päästä välillä pois kotoseudulta.

Sekasortopostaus

Olen ottanut itseäni niskasta kiinni sekä lukemisen että laskemisen suhteen. Kurssin tehtävät tuli laskettua etuajassa (S&M) ja pienten ekstraharjotusten jälkeen tajusin kuitenkin vaihtaa haastavampiin asioihin, joissa ehkä oliskin sitten sitä harjottelemisen varaa (kemiaa....).

Kurssin aikataulutuksessa oli varattu hetki Galenoksen vuorovaikutusteksteille, joten luin kolme ensimmäistä kappaletta melko intensiivisesti ennen viikonloppua. Viimevuonna taisin jättää kaksi ensimmäistä suoriltaan lukematta, sillä ensimmäinen vastasi täysin erästä ekan vuoden kurssia sosiaali- ja terveyspolitiikan hankkeista ynnä muista "maailman kuivimmista asioista". Tarkemmin kun syventyi asioihin ja luki ne (ainakin Galenoksen standardeilla) selkeästi kirjoitettuna tekstinä, oli meidän sos. et. terv. ministeriön järjestelyt ihan mielenkiintoisia. Vuorovaikutuskin aukesi ihan eri tavalla, kappaleesta korostui yllättäviä asioita kun niitä kävi kurssilaisten ja tutorin kanssa läpi.

Kurssikaverini kysäisi luku-urakastani kun mainitsin jossain keskusteluissa tunnoistani bioanalytiikan ammattia kohtaan (voisinkin kirjoittaa tästä joskus tekstin, jos joku vaikka harkitsee bioanalyytikoksi ryhtymistä - varmasti jonkun kutsumus tämäkin ammatti). Hän oli sitä mieltä että on JÄRKEVÄÄ hakea tänävuonna, eihän sitä tiedä josko tärppäisi. Mahtavaa, kuinka kurssikaverikin voi kannustaa tässä asiassa. Eihän se tietenkään heiltä ole pois, jos haluan jotain muuta.

Monesti koulussa saa hävetä ja piilotella tätä mun halua opiskelemaan lääketiedettä, ja vaikka se perusteetonta onkin niin en tuota ole turhaan lukemista pitänyt salassa. Joku sanoikin, ettei kannata kertoa esimerkiksi laihduttamisesta muille: pelkkä muiden kannustaminen voi toimia positiivisena palautteena sen sijaan, että positiivinen palaute tulisi sen asian eteen työskentelystä. Tätä kirjoittaessani tulinkin ajatelleeksi, että kaverin kannustuksella taisi olla samanlainen vaikutus myös muhun (oon jo tarpeeksi fiksu kun kaverikin uskoo että saattaisin jopa päästä - ei varmaan tarvi kerrata tätä asiaa/oon ansainnut vapaapäivän/muita tekosyitä). Joskus rutiinit taitavat olla onni, tulipahan istuuduttua penkkiin ja jatkettua siitä mihin viikonloppuna jäi).

Tämä nyt oli tälläinen höpötyspostaus, kun täytyi vähän levähtää tuosta lukemisesta.

Ainiin, toivoin tällä kerralla kertovani vähän positiivisempia uutisia. Saatiin selvitettyä tuhansia pieniä asioita, ja nyt tuntuu että oltais synnytty uudestaan tässä suhteessa. Tai jotekin, ollaan ehkä paremmin samalla sivulla (anteeksi anglisismi). Molemmat on niin kiireisiä, että ei edes yritetä olla mikään täyspäiväpariskunta, joka harrastaa yhdessä ja ties mitä. Tälläisessä kiireessä on kiva kun on joku, joka tukee ja lepäilee vieressä kun ei jaksa tehdä mitään. Toisaalta taas sit on kiva touhuta yhdessä kun siihen on vaan mahdollisuus - eipä nuo kivat jutut oo koskaan aikasemminkaan tulleet väkisin vääntämällä..

Nyt äkkiä lukemaan, joskus toiste sit taas sellaista salonkikelpoista luettavaa....