Vapaapäivä koulusta tuli käytettyä tehokkaaseen hermoston kertailuun. Tuntuu että aivohermot tais jäädä viime vuonna opettelematta sekä koulun kurssilla että ihan pääsykoetta varten... Luin ehkä liikaa, kun tuntuu että nyt kun rupeaa muistelemaan ei ehkä tulekaan mieleen mitäs se VIII aivohermo hermottikaan ja oikeastaan mikä tärkeämpää, mikä sen nimi on.
(Tottakai täytyi googlettaa vastaus omaan kysymykseeni, kuulo-tasapainohermo luonnollisesti kyseessä.. Luulen että kolmoishermo eli vitonen ja vagus eli kiertäjä eli kymppi olisivat loppujen lopuksi tärkeimmät muistettavat, ja selkäydinhermojen punokset on aivan eri asia. Toki muutamat aivohermot toimi myös parasympaattisina, ei vaan sensorisina tai motorisina hermottajina, että nekin ois varmasti hyvä opetella..)
Oli kiva tehdä rauhassa koko päivä töitä. Tykkään lukea koulun kirjastossa, nyt kun vihdoin uskallan sielläkin avata galenoksen, mutta kaupunginkirjasto oli virhe. Siellä oli kerta kaikkiaan LIIAN HILJAISTA. Tukahduttavan huono ilma, puuduttava kuumuus ja se, että joka toisella ellei jopa kolmella neljästä oli Galenos edessään oli mulle liikaa. Tiedän että muutkin pyrkijät lukevat tosissaan, mutta jotenkin en siedä sitä että näen nämä ihmiset. Tuli heti kiusaus kurkkia toisten lukutekniikkaa, mitä kirjoja heillä on käytössä yms. Onneksi tiedän, ettei tässä kisata toisia vaan itseä vastaan, mutta vähän rupesi ahdistamaan kuitenkin.
Orgaanisesta kemiasta on tullut mun suosikki, se onnistuu vaikka olis "huono päivä". Tänään huomasin, että itsestään selvät asiat alkaa olla liian itsestäänselviä ja unohdan ne - eli ajattelen liian vaikeasti. Pikkuvirheet alkavat olla ratkaisevia, alan pikkuhiljaa pelätä että se käy mun kohtalokseni. Siis harjoittelen TARKKUUTTA ja KESKITTYMISTÄ jokaisen laskun kohdalla. Ostin myös lisää yliviivaustusseja, että kokeessa saa sit merkattua MITÄ KYSYTÄÄN ja MISSÄ YKSIKÖSSÄ ;)
Nyt lähden katsomaan rakasta töissään, saapas nähdä. Tuntuu, että onnen tähdet on kääntyneet meitä vastaan. Ei kai sitä tarvisi kuin rakastaa, niin ei turhat jutut tuntuis niin hirveiltä. Kun vaan olis aikaa nähdä se, miksi toista rakastaa, eikä vaan uskoa siihen että "kyllä mä siitä tykkään". Tai että kyllä se tykkää musta.. Onneksi siitä ei ole pulaa, voi mikä mies tuo onkaan.
Meni ihan jaaritteluksi, täytyy lähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti