Kurssin aikataulutuksessa oli varattu hetki Galenoksen vuorovaikutusteksteille, joten luin kolme ensimmäistä kappaletta melko intensiivisesti ennen viikonloppua. Viimevuonna taisin jättää kaksi ensimmäistä suoriltaan lukematta, sillä ensimmäinen vastasi täysin erästä ekan vuoden kurssia sosiaali- ja terveyspolitiikan hankkeista ynnä muista "maailman kuivimmista asioista". Tarkemmin kun syventyi asioihin ja luki ne (ainakin Galenoksen standardeilla) selkeästi kirjoitettuna tekstinä, oli meidän sos. et. terv. ministeriön järjestelyt ihan mielenkiintoisia. Vuorovaikutuskin aukesi ihan eri tavalla, kappaleesta korostui yllättäviä asioita kun niitä kävi kurssilaisten ja tutorin kanssa läpi.
Kurssikaverini kysäisi luku-urakastani kun mainitsin jossain keskusteluissa tunnoistani bioanalytiikan ammattia kohtaan (voisinkin kirjoittaa tästä joskus tekstin, jos joku vaikka harkitsee bioanalyytikoksi ryhtymistä - varmasti jonkun kutsumus tämäkin ammatti). Hän oli sitä mieltä että on JÄRKEVÄÄ hakea tänävuonna, eihän sitä tiedä josko tärppäisi. Mahtavaa, kuinka kurssikaverikin voi kannustaa tässä asiassa. Eihän se tietenkään heiltä ole pois, jos haluan jotain muuta.
Monesti koulussa saa hävetä ja piilotella tätä mun halua opiskelemaan lääketiedettä, ja vaikka se perusteetonta onkin niin en tuota ole turhaan lukemista pitänyt salassa. Joku sanoikin, ettei kannata kertoa esimerkiksi laihduttamisesta muille: pelkkä muiden kannustaminen voi toimia positiivisena palautteena sen sijaan, että positiivinen palaute tulisi sen asian eteen työskentelystä. Tätä kirjoittaessani tulinkin ajatelleeksi, että kaverin kannustuksella taisi olla samanlainen vaikutus myös muhun (oon jo tarpeeksi fiksu kun kaverikin uskoo että saattaisin jopa päästä - ei varmaan tarvi kerrata tätä asiaa/oon ansainnut vapaapäivän/muita tekosyitä). Joskus rutiinit taitavat olla onni, tulipahan istuuduttua penkkiin ja jatkettua siitä mihin viikonloppuna jäi).
Tämä nyt oli tälläinen höpötyspostaus, kun täytyi vähän levähtää tuosta lukemisesta.
Ainiin, toivoin tällä kerralla kertovani vähän positiivisempia uutisia. Saatiin selvitettyä tuhansia pieniä asioita, ja nyt tuntuu että oltais synnytty uudestaan tässä suhteessa. Tai jotekin, ollaan ehkä paremmin samalla sivulla (anteeksi anglisismi). Molemmat on niin kiireisiä, että ei edes yritetä olla mikään täyspäiväpariskunta, joka harrastaa yhdessä ja ties mitä. Tälläisessä kiireessä on kiva kun on joku, joka tukee ja lepäilee vieressä kun ei jaksa tehdä mitään. Toisaalta taas sit on kiva touhuta yhdessä kun siihen on vaan mahdollisuus - eipä nuo kivat jutut oo koskaan aikasemminkaan tulleet väkisin vääntämällä..
Nyt äkkiä lukemaan, joskus toiste sit taas sellaista salonkikelpoista luettavaa....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti