Rakas on ollut siis poissa 9 kk, melkein 600 kilometrin päässä. Pisin aika:
- näkemättä on ollut 22 päivää
- lukematta toisesta sanaakaan on ollut 22 tuntia
- puhumatta lienee ollut viikon verran
Kiinnioloja meillä on ollut 9-11 viikonloppua, tarkkaa lukua en muista koska en pitänyt P-kaudella kirjaa lomista. Kävin hänen varuskunnassaan kaksi kertaa ja hain hänet samalla lomille, toinen kerta oli valatilaisuus ja toinen vapaaehtoinen reissu katsomaan keikkaa.
Pisin aika ajattelematta toista on ollut n. 24 tuntia.
Itse olen saanut koko palvelukselta uskomattoman paljon, enkä voinut edes kuvitella tammikuussa kuinka valtava vaikutus tällä olisi omaan elämääni. Itsenäistymiselle ei voi antaa hintaa, enkä voi olla kuin onnellinen siitä että tälläinen tilanne sattui eteen. Jos saisin valita lähtisikö Rakas armeijaan vai siviilipalvelukseen pelkästään omasta näkökulmastani katsottuna, en todennäköisesti valitsisi toisin. En tosin voi tietää, mitä siviilipalvelus olisi tuonut tullessaan, mutta näkisin pitkän välimatkan ja väkipakolla erossa olemisen olleen yksi suurimmista asioista vaikuttamassa nykyiseen tilanteeseen.
Kaverini oli sanonut Rakkaalle pari viikkoa sitten, että vaikutan paljon onnellisemmalta kuin aikaisemmin. Toteamus ei ollut minulle tarkoitettu, mutta silti se on mielestäni yksi suurimmista kohteliaisuuksista mitä voi kuulla.
Luonnollisesti edessä olevat muutokset jännittävät, pelottavat ja ehkä huolestuttavatkin, mutta aiomme ottaa ne vastaan sellaisina kun ne ovat ja katsoa niitä reservin auringon valossa uudestaan. Turha murehtia asioista, joita ei voi estää ja joihin ei voi millään tavalla vaikuttaa.
Uusille inttileskille (jos yksikään koskaan tulee näkemään kirjoitustani) neuvoisin keskittymään oman itsensä kehittämiseen osana parisuhdetta. Ikävä alussa oli musertava ja erossa oleminen mahdoton ajatus, asioihin kuitenkin tottui ajan myötä ja tekemisen keksiminen alkoi olla entistä helpompaa. Jos haluaminsa asioiden täyttäminen vaatii aina toisen läsnäoloa, on mielestäni annettava itselleen mahdollisuus vaatia suhteelta jotain muuta. Itsensä vuoksi.
Teksti kuulostaa hieman paasaavalta, tarkoitukseni ei ole kuitenkaan sanoa "pakottakaa miehenne armeijaan". En vain halua että kukaan heittää kirvestä kaivoon siinä vaiheessa, kun lähtö on edessä!
TJ 0 -suunnitelmat vielä erittäin auki, sillä itse sairastuin todella korkeaan kuumeeseen (tottakai). Kotiutumisen saapumista on kuitenkin ollut todella vaikea käsittää, etenkin Rakkaalle, joten emme ole tehneet suurempia suunnitelmia tuolle päivälle. Antaa tulla mitä eteen tulee! Päässäni on kuitenkin pyörinyt ajatus lakka-valkosuklaa -kakusta, tervehtyminen keskiviikkoon mennessä ei vaikuta todennäköiseltä mutta jospa viikonloppuna saataisi yhdessä herkku aikaiseksi.. Mjam!
Kerron tässä kirjoituksessa vain omista kokemuksistani, en voi puhua toisen ihmisen puolesta varsinkaan häntä koskevista asioista. Ei ehditty keskustella viikonloppuna miten hän on kokenut tämän asian, mutta minulle välittynyt kuva on että kaiken paskan alla on ollut kasvattava ja positiivinen kokemus. Enempää ei voi tyttöystävä toivoa.
(Olisin halunnut laittaa jonkin positiivisen kuvan viestiin, mutta kamera lähti jostain syystä kasarmille ja viimeaikaiset kuvat ovat olleet lähinnä surullisia sumukuvia... Kakusta sitten, jos se koskaan valmistuu!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti