Muuttohommia

Pimeä syksy väsyttää ja hidastaa aivan liikaa, siksipä kirjoittelukin on vähän jäänyt.. Työharjoittelu vie voimat tosi pahasti, nyt sitäpaitsi tuntuu etten ole ollut töiden jälkeen ollenkaan kotona vaan tullut vaan nukkumaan. Missähän oon ollut, kun ei muista enää... Vapaa-ajaksi näitä iltoja ei ainakaan voi kutsua.

Voisi oikeasti harkita sitä kirkasvalolampun ostamista, mietiskelin tässä justiinsa että oi kun olis mukava laskea vähän fysiikkaa nyt tunnin jälkeen mutta täällä ei näe mitään ja väsyttääkin pirusti. Voin vaan kuvitella kuinka oikeesti tuossa pöydällä paistais kirkas valo jonka ääressä piristyis ja näkis tehdä töitä! En löytänyt kirkasvalolamppujen hintoja, siis pelkkien lamppujen ilman sitä designiä, mutta luultavasti vähän halvempia kuin satasia ;)

Muutetaan ensikuun alussa Rakkaan kanssa saman katon alle virallisesti, siis hän muuttaa nyt tänne mun pienen pieneen asuntoon. Oikeesti ollaan asuttu täällä siitä intin alusta asti, mutta kuitenkin se on ollut vähän epävirallista eikä sitä ole voinut sanoa yhdessä asumiseksi kuitenkaan.. Nyt sitten tehdään osoitteenmuutos ja opintotukihakemukset tänne, ja meninpä tilaamaan kullan sivuplussakortinkin tähän osoitteeseen vähän näin varaslähdöllä :D Kelan haastattelija naureskeli vähän, sillä mun opintotuki pienenee määrällisesti tosi paljon mutta jään silti voitolle (krhm, 20e), mutta voitanpa ainakin "siivoojan ja kokin" niinkuin HÄN kivasti ilmaisi! Eihän tässä rahan takia olla yhteen muuttamassa, eihän...? Alunperin kyllä puhuttiin että "joo joo ainoastaan rahan takia".. Noh, näin ne jutut muuttuu :) Ei meillä oikeestaan ollut vaihtoehtoja, joko tämä yhteinen asunto tai sitten Rakkaan olis pitänyt mennä takaisin vanhempiensa luo kun en minä voi maksaa kahden menoja. Vähän aikaa piti pohtia munkin että oonko valmis "luopumaan mun yksiöstä" kun eihän tämä sitten enää mun koti ole vaan meidän molempien, mutta enpä ilman tuota toista pysty täällä enää olemaan. Tai pystyn jos on pakko mutta vaikeaa se on tuntunu olevan.. Välillä sitäki yksinäisyyttä kaipaa aika paljonkin, tuntuu ettei osaa enää ottaa vastuuta tästä asunnosta samalla tavalla. Jää lomasiivoukset ainaki tekemättä.. Heh

Ranne kipeä kaikesta piikittämisestä, ergonomia perseellään kun en osaa ottaa kontrollia toisen työpisteellä. Tai en kehtaa, eihän mulla ole vielä siihen lupaa.. Eihän? Voisin kyllä, vaan olisko se tungettelevaa.. Noh, ehkä vaan en jännitä sitä kättä näin paljoa tulevaisuudessa sit. Väsyttää nämä viideltä heräämiset, ei jaksa enää..

Väsymys on tuonut sivuvaikutuksia mukanaan: housut puristaa ja olo on tosi tunkkainen. Puntariahan täällä ei ole mutta veikkaampa että pari kiloa on tullut lisää, sen verran ahdistava pyöreä olo. Makean ja suolaisen himo iskevät vuorotellen ja vaikea sanoa ei kun ei vaan jaksa muuta kun syödä suklaata. Pakko saada painoa vähän alas, ei tämä ole enää mun normaalipaino.

Italian suklaaherkkuja... Kesä...

Vapaailta

Tuntuupa kummalliselta viettää vapaailtaa pitkästä aikaa. Vapaalla tarkoitan sitä, ettei minkään työn deadline mene huomenna umpeen ja ei tarvi vääntää hiki hatussa. Muutama paperijuttu on vielä tekemättä mutta niiden palautukseen on vielä viikko aikaa ja ajattelin että taidan tarvita lepotauon.

Kemian laskut tuntuvat hyviltä. En osaa kaikkea täydellisesti ja joitain juttuja olen unohtanut siitä "supertietämyksestäni" missä olin joskus viime keväänä tai sitä edellisenä, mutta onhan se nyt huomattavasti helpompaa kun fysiikan opettelu. Ehkäpä se oli vähän kunnianhimoista mennä suoraan fysiikan lukion oppimäärän kertauskurssille kun ei ole suorittanut niitä peruskurssejakaan koskaan kunnolla. Tokihan mulla on se AMK -fysiikka käytynä ja on siitäkin jonkinlainen laiha lohtu.

Hauskaa kuitenkin että vapaapäivänä sitä vihdoin jaksaa tehdä niitä mukavia hommia, kuten lukea pääsykokeisiin. Taisin vaan hukata pääsykoelaskuja sisältävän opuksen tänne jonnekin (tämä tosin piti kirjoittaa vain ääneen ja muistinkin missä se oli - laskut jatkukoon). Pyrkiminen on kuitenkin mulle niin tärkeä asia että mielelläni kulutan lepohetket siihen, nyt ainakin kun ulkona on vielä suurinpiirtein valoisaa. Kannatti jättää kolmen tunnin odottelu yhden luennon takia välistä ;)

Kesämuistoja Italiasta - tuleva vaihtokohde?

Asiat rullaavat eteenpäin pikkuhiljaa. Aamulla oli kylläkin taas se epätodellinen olo: miten ihmeessä oon joutunut tänne kämppään tuommoisen tyypin kanssa, kuka se ees on, mihin helvetin kouluun oon menossa ja minkä takia jne jne... Ei mikään mukavin olotila, puhuttiin kylläkin Rakkaan kanssa siitä ja hällekin on tullut joskus samanlainen olo. Kiva kuulla että myös ilman hormonimyrkkylääkkeitä voi tulla omasta elämästä irtautumisen kokemuksia ;) Olo kuitenkin helpotti kun sain sanottua siitä, oli vähän puhe että mainitsisin aina kun on sellanen kumma fiilis enkä vaan kiukuttelis syyttä. Rakas ei nimittäin omien sanojensa mukaan ollut "koskaan edes huomannut et olisin mitenkään erityisen kiukkunen" :D Vissiin melko tehokasta murjottamista.

Kiva ottaa välillä vähän kevyemmin. Teen itselleni varasuunnitelmaa ensvuodelle, melko pienimuotoista kuitenkin. Meen varmaan ulkomaille opiskelemaan omaa alaa, vaihtoharjoittelun merkeissä tosin ja vaan 3 kk.. Mutta on se parempi kun ei mitään. En halua pettyä kesällä pääsykoetuloksista ja kärsiä koko pimeää talvea sit jossain terveyskeskuksessa kun voisin olla Shanghaissa tai Espanjan auringossa tekemässä samoja hommia.. Ei tuo 3 kk mitenkään mahdoton aikakaan ole, jos puolessa välissä näkis Rakastakin niin sehän ois sitten vaan pari 5 vk ginestä ;) Ja sais olla vähän aikaa taas omissa oloissaan - löytää ittensä sieltä parisuhteen alta.

Enpä muuten ole ainoa joka haikailee sitä oman ittensä löytämistä. Taas joutui toteamaan että intti oli ehkä parasta ikinä, kun oli pakko olla erossa. Ainaki meille se teki hyvää. Rakas ei tykännyt koko armeijasta ollenkaan mutta ainakin tuosta asiasta se oli melkosen samaa mieltä. Yks parhaista kavereistani on seurustellut reilu pari vuotta (oisko jo kohta kolme? vastahan ne tapasi..) ja ovat asuneet tästä yhdessä vuoden. Hän kaipaa kovasti jotain uutta ja ymmärrän kyllä mistä hän puhuu. Aika tasapaksuksi se suhdekin menee kun ei ole ollenkaan ikävä toista, ei oikeen tiedä että ikävöiskö sitä ollenkaan. Vaikea kai tuollaisissa tilanteissa on miettiä mitään järkevää uutta. Koulu on eräänlainen työ, ja sieltä tullaan kotiin rentoutumaan ja sekin on tavallaan työtä. Pitää olla siis kolmaskin ja miksei neljäskin työ - pakko siitä suhteestakin on välillä päästä rentoutumaan. 

Jospas nyt menis laskemaan sitä kemiaa kuitenkin kun opuskin löytyi taas, päivänvaloakin riittää vielä pikkuisen. Vai veiköhän vaihtosuunnitelmat nyt keskittymisen ihan kokonaan...

Tyhjyys

Olen tällä hetkellä välitilassa. Edessä on harjoittelu ja suuri kiire, takana pienempiä kiireitä ja odotusta. Sattuu ja tapahtuu paljon sellaista mistä en koe sopivaksi kirjoittaa tänne, olkoonkin tämä vain satunnainen sivu muiden joukossa.

Tuntuu tyhjältä, turralta. Paitsi että niskat ovat umpijumissa ja siksi kuin kipeät kuivettuneet kuminauhat jotka eivät päästä päätäni venymään niiden varassa. Täytyy vaan kurotella ja pyristellä, jatkaa vaikka virta paiskoo toiseen suuntaan kovasti. Vai onko se sittenkin vastavirtaa, joka veisi eteenpäin jos lakkaisi pyristelemästä? Kummallista.

En siis itsekään tiedä mistä puhun, olen todella väsynyt. Rakas tuli kotiin kahden maissa yöllä ja oli niin tunteellisella päällä että keskustelimme pitkään yöhön. Tai oikeastaan hän puhui ja minä kuuntelin. Hirveyden keskelläkin on vain yksi, eikä kaksi yhtä. 

En siedä bioanalyytikkojen kilpailuviettiä, aivan uskomatonta yhteistyökyvyttömyyttä ihan vaan sen takia että kuka on paras: kenen geeli on tasaisin, kenellä ei tule ilmakuplia, kuka on nopein. Kohta varmaan valmistetaan puskuriakin se työssä vaadittava 50 μl, eihän sitä tarvi kaikille kerralla tehdä eikä saada töitä yhdessä tehtyä ja opittua siitä. Voi vittu oikeesti. Jos koskaan pääsen opiskelemaan lääketiedettä, olen ymmärtänyt että edessäni on pahempia kavereita. Ei sillä - en itsekään ole mikään tiimipeluri. Mutta hei, ei elektroforeesi ole mikään sprinttikilpailu. Jokainen on vastuussa omasta oppimisestaan - ja mun käsittääkseni hyvät tyypit myös muiden. En jaksa enää tätä. 

Ei päivä tämän valoisammaksi muutu kuitekaan, mitäpä sitä murehtimaan.

Jos ei muulle, niin sitten sille.

Kirjoittelumusiikkina lintusia ja elektroforeesin kunniaksi syntikkarakkautta. Ei ollut tulevaisuutta, ainoastaan lempeää unta..

Sunnuntaituntoja

"Elämän ylin onni on varmuus siitä,että sinua rakastetaan sinun itsesi takia - tai tarkemmin sanottuna, itsestäsi huolimatta."


Tälläinen mietelause tuli vastaan facebookissa, yksi turhista aforismiapplicationeista taas. Tuo kuitenkin iski melko syvälle, taas on ollut melkoista melua tyhjästä välillä. En tiedä mikä mulla nyt on kun tuntuu että kaatuu seinät päälle kaikilla elämän osa-alueilla - pitäis vissiin harkita kirkasvalolampun ostoa. Vaihtoehtoisesti voisin käydä solariumissa lämmittelemässä. Tästä varmaan suuttuu joku, sehän aiheuttaa ihosyöpää ja ties mitä muita sairauksia! Tottakai UV-säteily aiheuttaa ihosyöpää, siksi siltä täytyy suojautua. En kuitenkaan ole mikään solariumin himokäyttäjä: olen käynyt neljä kertaa elämäni aikana moisessa paikassa ja siitäkin on vuosia aikaa. Jos keinovalo vaikuttaa elämänlaatuuni ja itseasiassa myös atopiaan taipuvaan ihooni positiivisella tavalla, sallin sen itselleni. Tällä hetkellä tuntuu vaan niin epätoivoiselta, että olisin valmis kokeilemaan kyllä ihan mitä vaan.


Talvipäivä on harmaa tälläkertaa, odottelen säätiedotuksessa luvattuja aurinkoisia kirpakoita pakkaspäiviä. Harkitsin myös lähteväni yksin äkkilähdöllä johonkin kauas lämpimään, mun ja kullan yhteiset matkasuunnitelmat kun on kaatuneet puolustusvoimien posauttamaan aukkoon hänen rahapussissaan. Ehkä se onkin sitä mitä tarvisin - aikaa itselleni. Intin ajan kun totuin siihen että saan olla itsekseni ja päättää omista asioistani. Kotiutumisen jälkeen oonkin taas huomannut katsovani kellosta ensin että milloin herra tulee kotiin ja sitten vasta omat menoni, oon siis ottanut melkeenpä takapakkia koko itsenäisyyshommassa mitä julistin niin kovasti kun intti loppui. Onkohan tämä jotakin lomafiilistä vielä? Kuukausi kotiutumisen jälkeen? Että hyvät hetket haluaa jakaa toisen kanssa kun hän vaan sattuu olemaan samassa kaupungissa. Pitääpä kehitellä tätä ja miettiä vähän haluanko oikeasti itse jotain vain yritänkö vaan napata aikaa inttilesken tarmolla.


Harmaan talven keskellä on silti jotain positiivista, sillä huonekasvini puskee uutta hedelmää innokkasti vetoisesta ikkunalautapaikasta huolimatta:

Uusia kukkia!

Vanhoja kukkia -
tämä pieni on kyllä jo puolta senttiä pidempi kuin kuvanottohetkellä

Turhuus ja kurjuus

Liikaa hommia, liian vähän aikaa. Eilisillan bakteerit ei jätä mua rauhaan: päässä pyörii latina ja resistenssimekanismit vaikka pitäisi puida jo ihan muita juttuja. Rakastan viimetingan hommia tiettyyn rajaan asti - se tarmon puuska on jotain aivan omaa luokkaansa ja tuntuu uskomattomalta kun saa hommat lopulta tehtyä. Tenttiinkin on ihana mennä valmistautuneena ja niin, että tietää osaavansa. Näitä viimetingan hommia on nyt ollut vaan päivä päivän perään ja useamman kymmenen tunnin edestä niin ei pää jaksa enää.


Kaikista tuskastuttavinta tässä on se, että vaikka hommaa on niin että silmissä suhisee, tekisi mieli laskea kemiaa ja fysiikkaa ja kurkkia vähän fysiologiaa... Turhauttaa kun kaikki mahdolliset energiavarat ja tunnit päivästä täytyy käyttää naurettaviin tehtäviin ja tentteihin, jotka ei kiinnosta oikeasti edes opettajia. Mäkäväkä ja mökövökö, hirveetä kiukuttelua ja valittamistahan tää on, pitäiskö siitä tietää että on tehnyt liikaa hommia kun edes kone ei pysy ylikuumentumisen takia auki..


Oottelin rakasta innoissani kotiin että saisin pitää tauon ja rauhoittua toisen syliin, palata takaisin todellisuuteen ja siihen turvalliseen tunteeseen että päivät etenee vaikka kurssisuorituksia ei ekasta yrityksestä tulisikaan. Tulihan hän tänne, kaverin kanssa. Kaveri on tosin munkin hyvä ystäväni, mutta ei se silti muuta sitä seikkaa että oon ihan poikki ja tarvisin vaan rauhaa ja rakkautta nyt. Laitettiin ruokaa ja rentouduinkin vähän onneksi, silti vaan on tosi tyhjä olo ja ahdistaa kun pojat lähti vielä kaljalle. Nyt oon yksin kaatuilevan koneen ja psyykeeni kanssa täällä. Rakkaan tapa selvittää pahaa oloa on sulkea ulkokuori ja potea yksin asiat pois - mulla on usein sama. Ehkä sen takia hän halus lähteä, antaa mulle tilaa. Tai sitten ei vaan ajatellut, hoksannut. Oli mikä oli, enhän mä vihainen ole.. yksinäinen ja väsynyt vain. 


Mua lisäksi alkaa ärsyttää vähän väliä tää "leikisti yhdessäasuminen", kun koskaan ei voi sanoa että kyllä, sinä asut täällä. Jos tämä olisi meidän koti, olisi niin paljon helpompi jakaa vastuuta asioista. Ensimmäistä kertaa myös rahallinen pärjääminen alkaa tuntua haastavalta - toinen kun ei maksa esim. vuokraa. Onpa vaikeaa nyt kaikki...


Parasta vissiin jättää huomisen esityksen materiaalit ja muut inhottavat asiat kehittyy yön ajaksi päähän ja pistää silmät kiinni, kylläpä osaa ihminen olla taas muka niin rikki ja poikki.. Oon varmaan ainoa joka koskaan on tuntenu mitään tällästä ;) 

Bakteriologiaa ja elvytystä

Escherichia coli

Vaikka touhuaminen alkoi tänään vasta puolen päivän jälkeen tuntuu että oon jo nyt aivan poikki... Ensiavun tentti kulutti kaikki voimat perin pohjin, stressasin koko asiaa aivan liikaa. Joskos veripalvelusta heruisi paremmin töitä heidän oman lafkan ensiaputodistuksella sitten, aika vähällä vaivalla sen kurssin kuitenkin sai suoritettua. Rahat vaan kouraan ja paperit käteen - tai noh, kai sitä tuli vähän defibrilloituakin.


Tämän illan olen omistanut bakteriologialle, vaikka kaikkien muidenkin kurssien paperinpyörittelyt täytyisi saada tehtyä.. Jospa huomenna olis aikaa sitten, toinen tunti menossa bakteereja ja tuntuu ettei aivot kestä tätä jatkuvaa syöttöä enää kauaa. Eikä silmät näyttöä. Oottelen Rakasta kotiin että sais pitää ruokatauon, voi kyllä olla että käväisen haukkaamassa hieman raitista ilmaa ennen sitä. Vaikeaa rytmittää tätä opiskelua, taidan olla liian armoton Ensin työ, sitten hupi -sääntöni kanssa.


Nyt on pakko pitää kyllä konetauko, malttaakohan tuota olla lukematta edes kirjaa..


Ps. Mikrobiologia, immunologia ja infektiosairaudet 1 (Hedman, Heikkinen, Huovinen ym.) on oikeasti melko kattava teos - ja suomeksi.

Kiirettä ja korttihommia

Melkoista haipakkaa ollut koko päivä, tentit puskee päälle ja tuntuu että kaikki mitä on viimeisten kuukausien aikana oppinut on jäänyt jonnekkin unholaan. Tunneilla huomaa myös sen että on oikeasti ollut pois luennoilta, tyypit puhuu joistain asioista hienosti itsestäänselvyytenä ja niitä on mukava bongailla muun opetuksen seasta. Onkin melkoisen motivoivaa huomata että niilläkin vähillä kontaktiopetustunneilla mitä meille järjestetään on oikeasti jokin merkitys!


Tänään olen kuitenkin tehnyt jo enemmän kun pitkään aikaan opintojeni hyväksi ja pikkuisen muutakin: Rakkaan syntymäpäivien kunniaksi täytyi tekaista pieni kortintapainen.. Kotiutumisen jälkeen arki on ollut niin käsittämättömän tiivistä yhdessäoloa ettei ollut tullut mieleenkään aloittaa kortin tekoa aikaisemmin, jotenkin siihen oli tottunut että tiettyyn päivämäärään ja kellonaikaan mennessä jokainen minuutti ja tunti oli käytettävissä salaisuuksien näpertelyyn. Sain kuitenkin nipistettyä päivästä yhteensä nelisen tuntia ja sain sittenkin jotain aikaiseksi.

Kuvasta rajattu puhekupla sekä otsikko - R2D2 vaihtui rakkaani nimikirjaimiin ja "uuteen ikään" (Ville Perkiön 20v synttäreille otsikoksi siis tulisi V2P0)

Eihän tuo nyt mikään erikoinen ole. Tästä voi varmaan päätellä mikä oli Rakkaani lapsuuden suosikkielokuva ;) Otin "robotin" kuvan suoraan googlen kuvahausta ja piirsin sen mukaan, aika ei olis millään riittänyt R2:n kopioimiseen leffasta tai muusta vastaavasta lähteestä... Tein homman kuitenkin aivan liian vaikeaksi, leikkasin siniset osat nimittäin marmoroimalla värjätystä paperista ja maalasin harmaat osat peitevärillä.

Alunperin leikkelin harmaitakin kappaleita mutta jättimäisillä kangassaksilla pienen robotin kulmien leikkaaminen olikin loppuin lopuksi aivan liian työlästä. Onneksi huomasin virheeni ajoissa enkä liimannut palasia kiinni pohjaan, muuten olis pitänyt tehdä kaikki samalla tavalla! Unohdin kaikessa kiireessä myös syödä, mikä kostautui muutamassa kohdassa epätarkkuutena kynänjäljessä. Valkoinen runko ja vaaleansininen pää on leikattu jännästä läpikuultavasta paperista mikä oli järjettömän liukasta tussille ja koko homma meni oikeestaan tuhannen mutkan kautta.. Pelkkä mosaiikki olis ollut ehkä nätein toteutus, robotti on melko teollisena olentona helposti rakennettavissa palasista. Sikälikin harmittaa etten ollut kaukaa viisas ajankäytön kanssa!

Oon kuitenkin tyytyväinen tuotokseen, koska ajatus on kuitenkin loppupeleissä tärkein ja tein tuota todellakin tuli perseen alla kun en tiennyt tuleeko rakas käymään kotona tauolla vai ei.  Ei onneksi tullut - ehdin lisätä hatun juhlakalun pään päälle ;) Kemian kurssin jälkeen ehdin käydä ostamassa tuohon kaveriksi rasian käsintehtyä suklaata - paketin ruskeat sävyt sopivat mielestäni melko kivasti kortin taustaan ja näyttävät syksyisiltä. Jos olisi ollut aikaa olisin tehnyt suklaat itse, joskin olen jo aikaisemmin tehnyt kerran niin ehkä se ei olis ihan sama asia enää.. Jotain uutta olisi kiva keksiä. Suklaa ei kuitenkaan mielestäni riko lahjanostokieltoa, aionhan itsekin maistaa palasen ;)

Pakko johonkin oli avautua tuon kortin turhauttavasta näpertämisestä, ideasta olen kuitenkin melko iloinen! Kuvassa oleva sarjakuvatyylinen R2D2 ei tietenkään ole minun tekijänoikeuksieni alainen ja ideaa saa käyttää vapaasti. Ehkä siellä jossain muuallakin lymyää vuosia täyttävä Star Wars -fani ;)

Nam nam - ruokajuttuja

Pannukakku tuli kuin tulikin väännettyä, ensimmäiseksi pannukakukseni se onnistui melko hyvin.. Tietysti pannukakut pitäisi syödä tuoreiden mansikoiden tai edes mansikkahillon kanssa eikä minkään suklaakastikkeen, mutta jääkaappi ei antanut mulle niitä vaan täytyi luoda sit omat täytteet. Onneksi kermavaahtoa oli kuitenkin, muuten olis pitänyt lähteä kauppaan.


Nyt tehtiin Rakkaan kanssa melkoset valkosipuliherkut, joista en ikävä kyllä ehtinyt napata edes kuvaa. Valkosipulitomaatit on kyllä parasta vähään aikaan, mikään ei piristä niin paljoa kun hiljalleen täyteläisessä oliiviöljyssä paistuneet tuoretomaatit pehmeäksi ja makeaksi paahtuneiden valkosipuleiden kanssa.. Reseptiä saa vapaasti kysyä jos joku valkosipulin ja makoisien tomaattien ystävä sattuu kiinnostumaan ;) Tekeytyvät uunissa kuitenkin itsekseen 45 minuutissa syötäviksi, melko juhlava lisäke arkiruokaan ja pienellä rahalla.


Ruokaan on ihana panostaa ja sille omistettu aika maksaa itsensä takaisin ennemmin tai myöhemmin - aina. Rakaskin on onneksi samaa mieltä, moni muu saattaa pitää meitä jotenkin pröystäilevinä tai mässäilevinä jos sanon ettei ruuasta saa tinkiä. Oon tinkinyt yksinasumiseni aikana vain kerran ruokavalinnoistani, ja silloinkin säästin rahaa jotta pystyin syömään lomareissulla mitä halusin. Itselleni urheilu ei ole koskaan antanut samanlaista keskittymisen tunnetta kuin täydellisen ruuan valmistaminen on. Leipominen on tästä keskittymisestä hyvin kärjistetty esimerkki enkä edes harrasta sitä niin paljon kuin siitä puhun - siihen kuitenkin kulminoituu useat ruuanlaiton kulmakivet. Ainoastaan luova hulluus puuttuu monesti omista leipomuksistani, muttei se tarkoita ettei sitäkin voisi yrittää! Joku varmaan pitää mua ja Rakasta näiden juttujen perusteella ylipainoisena, mutta meidän ruuanlaitossa ei ole kyse niinkään mässäilystä ja jatkuvasta herkuttelusta kun piristävistä panostuksista. Ei arkiruuan tarvi olla pahaa jotta se olis terveellistä :) Aikaahan se vaan vaatii ja jaksamista, yksin asuessani (lue: intin aikana) tilanne oli hieman toinen juurikin näistä syistä. Panostinkin sitten siihen että Rakkaalle oli ruoka odottamassa siistissä kodissa kun vihdoin tultiin lomille. Valmistautuminen toisen kotiin tuloon oli itsellekkin melkoista meditaatiota ja irtautumista kouluhommista, mutta tämä taitaa olla nyt toisen postauksen aiheita...


Koulujuttuja on tullut taas kirittyä kiinni sairastumisen jäljiltä, mitä enemmän saa tehtyä sitä kovempi tahti on päällä. Melkoinen yllätys oli että sain lahjaksi useita lääketieteellisiä oppikirjoja, muun muassa Sobottan Atlas of Human Anatomy I & II, Guytonin Human Physiology and Mechanisms of Disease, pediatriaa, radiologiaa... Ei mitään uusimpia painoksia mutta ainakin anatomian kirjat on uskomattomine kuvineen äärimmäisen kattavia. En koskaan ollut ees aatellut että jossain kirjassa olis kaavakuva, piirretty kuva, valokuva leikkeestä ja ruumiista samassa paketissa ja useista kuvakulmista. Mikäpä motivois enemmän laskemaan kemiaa kun nuo ;) Englanti saattaa tulla vastaan fysiologiassa: vaikka asiat eivät mitään uusia enää olekaan on niiden ymmärtäminen suomeksikin välillä vaikeaa. Luulenpa että siinä vaiheessa kun fysiologiaa täytyy ruveta kertaamaan on aloitettava melko perusteellinen luku-urakka, kokonaisuutta ei kuitenkaan voi hallita koskaan liian hyvin.


Menipä jaaritteluksi ihan muista jutuista kun ruuasta! Oon vaan niin helpottunut kun asiat lähtivät vihdoin rullaamaan ja sain motivaation sekä energian takaisin. Tekemistä oli blokannut stressi, joka laukesi sillä että hoksasin ettei tässä oikeasti ole mitään hätää. Tentit tulee ja tentit menee, mut eihän ne ole vielä tänään eikä huomenna. Viimeinen ilta on siis vielä edessä, mitäpä sitä hättäilemmään vielä tässä vaiheessa ;)