Kaikista tuskastuttavinta tässä on se, että vaikka hommaa on niin että silmissä suhisee, tekisi mieli laskea kemiaa ja fysiikkaa ja kurkkia vähän fysiologiaa... Turhauttaa kun kaikki mahdolliset energiavarat ja tunnit päivästä täytyy käyttää naurettaviin tehtäviin ja tentteihin, jotka ei kiinnosta oikeasti edes opettajia. Mäkäväkä ja mökövökö, hirveetä kiukuttelua ja valittamistahan tää on, pitäiskö siitä tietää että on tehnyt liikaa hommia kun edes kone ei pysy ylikuumentumisen takia auki..
Oottelin rakasta innoissani kotiin että saisin pitää tauon ja rauhoittua toisen syliin, palata takaisin todellisuuteen ja siihen turvalliseen tunteeseen että päivät etenee vaikka kurssisuorituksia ei ekasta yrityksestä tulisikaan. Tulihan hän tänne, kaverin kanssa. Kaveri on tosin munkin hyvä ystäväni, mutta ei se silti muuta sitä seikkaa että oon ihan poikki ja tarvisin vaan rauhaa ja rakkautta nyt. Laitettiin ruokaa ja rentouduinkin vähän onneksi, silti vaan on tosi tyhjä olo ja ahdistaa kun pojat lähti vielä kaljalle. Nyt oon yksin kaatuilevan koneen ja psyykeeni kanssa täällä. Rakkaan tapa selvittää pahaa oloa on sulkea ulkokuori ja potea yksin asiat pois - mulla on usein sama. Ehkä sen takia hän halus lähteä, antaa mulle tilaa. Tai sitten ei vaan ajatellut, hoksannut. Oli mikä oli, enhän mä vihainen ole.. yksinäinen ja väsynyt vain.
Mua lisäksi alkaa ärsyttää vähän väliä tää "leikisti yhdessäasuminen", kun koskaan ei voi sanoa että kyllä, sinä asut täällä. Jos tämä olisi meidän koti, olisi niin paljon helpompi jakaa vastuuta asioista. Ensimmäistä kertaa myös rahallinen pärjääminen alkaa tuntua haastavalta - toinen kun ei maksa esim. vuokraa. Onpa vaikeaa nyt kaikki...
Parasta vissiin jättää huomisen esityksen materiaalit ja muut inhottavat asiat kehittyy yön ajaksi päähän ja pistää silmät kiinni, kylläpä osaa ihminen olla taas muka niin rikki ja poikki.. Oon varmaan ainoa joka koskaan on tuntenu mitään tällästä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti