Sekametelipäivitys

Ajattelin kirjoittaa ihan vaan siitä syystä, etten ole vähään aikaan kirjoittanut mitään. Otin itseä niskasta kiinni ja aloitin lukemisen. Tästä seurasi automaattisesti ajanpuute ja kirjoitusaiheiden vähyys, kun en oikeastaan näe mitään järkeä luetella asioita joita olen lukenut päivän aikana.


Lukusuunnitelmaa en ole vieläkään tehnyt ja alkaa jo vähän ahdistaa oma suunnitelmattomuus. On niin monta muuttujaa, etten jotenkin ehkä uskalla tehdä sitä aikataulua. Pienestä asiasta kyse, onneksi. Luen kuitenkin nyt pääasiassa biologiaa kerraten/yhdistellen sitä viimevuonna loppumetreillä oppimiini asioihin, jotka eivät ehkä silloin viimeisen kerran kirjaa lukiessa tulleet mieleen (tämä asia liittyy muuten nyt tähän - ja tähän - ja tähän...). Aika hurahtaa kuin siivillä, kun eksyy etsimään lisää tietoa edes galenoksen sisältä. Pienestä, muutaman sivun puolikkaan tekstistä tulee valtava mind-map ja kokonaisuus, kun ottaa koordinaatistoon lisäksi fy ja ke-akselin. Olen tykännyt kolmen kombosta: muistiinpanovihko, galenos, notski. Notskin hakemisto on hyvin nimetty (en keksi nyt oikeaa sanaa, ehkäpä galenoslähtöinen olisi nyt välttävä) ja sen avulla on ihanan helppo etsiä esimerkiksi aiheeseen liittyvät kaavat ja muut yksityiskohdat.


Tulipas hauska mielikuva galenos-koordinaatistosta, bi-fy-ke -akseleineen :) Kai jokainen osattu asia, vaikkapa nyt aineiden kuljetus solukalvon läpi, asettuu tiettyyn kohtaan (kemiasta integraaliproteiinit, fosfolipidit, sähkökemiallinen gradientti ja ylipäätänsä molekyylien väliset vuorovaikutukset, fysiikasta Fickin laki ja muut molekyylivuontiheydet, vesi/oktanoli -suhteet, biologiasta varmaankin sitten elektrolyyttitasapaino ja lepopotentiaali, aktiopotentiaali, proksimaalisen tubuluksen valikoiva eritys ja ADH ja ja ja ja.....). Jokainen osattu taso asettuu akselilla tietylle etäisyydelle ja kas, ollaan siinä pisteessä millä pääsee sisälle. Eri asiakokonaisuudet muodostavat varmaan sitten jonkun pisteestä-pisteeseen kuvion tai kolmiulotteisen kuvan! Mitä luultavimmin pallon, kun kerran luonnontieteellisistä asioista puhutaan.


Ehkä olen hieman väsynyt. Vaihtoni, tai pikemminkin työharjoitteluni, vaatii hieman kieliopintoja kun menin ilmoittamaan itseni vaativammalle tasolle (tai noh, beginner eikä absolute beginner) ja joudun tasokokeeseen päästyäni maahan. Jotenkin rupesi stressaamaan myös suullinen koe, joka pidetään vasta jouluna, mutta nyt taso tuntuu liiankin kovalta (vaikka puhuttaisi esimerkiksi paitojen väristä). Ennakkopanikointia, onneksi ei tarvitse itse opiskella kaikkea :)


Tilipäivä oli eilen, ja taidankin nyt katsella hieman valmennuskursseja ja niiden aikatauluja. Myös avoimen yliopiston IFA kiinnostaisi, vaikka tämä alue ei mulla mikään heikoin olekaan. Sen voisikin "ulkoistaa" valmennuksesta sinne ja säästää hieman.


Katselin toisen bloggarin haukkumasta solu-dokumentista kanavasurffatessani pienen pätkän, jossa puhuttiin Remak -nimisestä henkilöstä joka keksi solujen syntyvän soluista, ja siitä kuinka arvostettu professori ei ensin tukenut teoriaa mutta 30 vuoden jälkeen otti koko teorian omiin nimiinsä (ja saneli asian latinaksi - omnis cellula e cellula). Tämä muistutti Rakkaan ja mun Bolognan reissusta vuosia sitten, kun eksyttiin "kivan näköiseen taloon" joka osoittautui reissun jälkeen Bolognan historiallisen yliopiston lääketieteelliseksi keskukseksi (tai vastaavaksi). Tämä selvisi siis siten, että sattumalta yhdessä dokumentissa ylistettiin yliopiston anatomian opetustilaa, jossa obduktio suoritettiin luentosalin näköisessä tilassa (keskellä avauspöytä). Kohtaloa tai ei, mutta tuttu salihan se televisiossa heilui ja juontaja pälyili valkoista marmoripöytää lumoissaan! Sainpa kuvankin, joskaan en tainnut osata käyttää kameraa kovin hyvin:

Jos joku tunnistaa salin, saa kertoa historiasta enemmänkin (tai sitten kerron lisää, kunhan jaksan selvitellä asiaa). Jotenkin lääketieteen historia on muutenkin ollut aina hirvittävän mielenkiintoista, kaikki lääketieteen kehityksestä kertovat videot, tekstit ja erityisesti kuvat saavat silmät syttymään. Tässä g.i.-kanavan anatomiaa à la Galenos:

Vaan tämä lienee jo vanha juttu ;)


Nyt haen pyykit koneesta ja tartun kirjaan. Illan (ja yön...) ohjelmassa joko laajennettuna metabolia, tai avere -verbi. Ehkäpä molemmat, näin lauantain kunniaksi. Tälläiset päivät on yksi niistä Rakkaan työviikonloppujen parhaista puolista. Tiedän, että saan tehdä rauhassa.

Sunnuntaimotivaatio

Olen kärsinyt viime päivinä motivaation puutteesta. Tuntuu, että en ole tarpeeksi fiksu saavuttamaan haluamaani ja välillä on jopa tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin. Lähdenkö taas tähän yritykseen -ajatukset ovat vaivanneet kovasti ja välillä mukavuudenhalu iskee. Miksi tehdä töitä tuhansia tunteja, kun kuitenkaan en koskaan tule pääsemään kymmentä pistettä lähemmäs.

Tälläisten kauheiden negatiivisuuksien kanssa on raskasta painia. Onneksi alan taas löytää innon ja kiinnostuksen lääketieteen opintoja - ja erityisesti lääkäriyttä kohtaan. Tajusin eräällä työmatkalla että pääsykokeeseen täytyy lukea halutakseen lääkäriksi, eikä ainoastaan lääketieteen opiskelijaksi.

Kyllä joskus on minunkin vuoroni. Ehkä tämä nyt menee kesän tai järkyttävien tapahtumien piikkiin. Kaikesta huolimatta - tai ehkä juuri siksi - minun täytyy tehdä parhaani että voin tehdä sen mitä haluan. Auttaa.

Huiputusta

Postissa kolahti henkilökohtaisessa kirjekuoressa huippuvalmennuksen esite (mainos) kaikista kevään kursseista ja alennuksista. Hieman ihmetyttää miten tälläistä täsmämainontaa voikin tulla, ja varsinkin kun kyseiseltä firmansa tuli myös tekstiviesti jostain "ilmaisista oppimistyyliluennoista" (eli promotapahtumasta). Olenkohan ilmoittanut johonkin olevani "arvoisa tuleva lääkäri" ja "lääketieteestä kiinnostunut"? Vaikka nimeni on julkisesti yliopiston seinällä, en jotenkin ilahdu siitä että puhelinnumeroni ja kotiosoitteeni (joka ei muuten löydy nimellä numerotiedustelusta, sillä puhelimeeni liitetään nykyinen, työn vuoksi erillinen eli tämänhetkinen osoite) on saatu käyttöön. Enkä ole kyseiseen yritykseen ollut kyllä missään yhteydessä. Täytyy vissiin tarkistaa yliopistohaun tietojenlevitysoikeudet mitkä oon itse tietysti raksinut. Sieltähän nyt helpoiten saisi nuo kaikki kolme - osoite, numero ja hakukohde.


Toisaalta imartelee kyllä että minua lähestytään lääketieteellisissä asioissa (no heh heh), mutta otan muuten asian liian henkilökohtaisesti. Lääkis on mulle kuitenkin pieni, jokapäiväinen pakkomielle ja salaisuus jota en huutele. Ehkä tämä onkin joku asian julkistamisen ensiaskel - oon virallisesti hakemassa ja jopa yrityksillä on siitä vihiä!


Tänään oli hieno päivä, paitsi ehkä lukemisen suhteen, mutta muuten kyllä. Täällä on todella hiostava keli, kuin olisi jatkuvasti saunassa. Palkitsin itseäni jo viikon kestäneestä itsenäisyydestä (rakas on kotipaikkakunnalla töiden takia maanantaihin asti) ja kävin hakemassa hieman illallista. Himo ei lähde syömällä 8-12 näitä, haluaisin käydä (lounas)buffetissa mutta en tiedä mikä olisi paras kaikista Helsingin paikoista.. Salapoliisileikki siis jatkuu, mutta välillä täytyy helpottaa oloa:

Jälkilisäys:


Toisinaan tulee sellaisia kappaleita, jotka vaan sopii päivään ja keho huutaa onnesta kun sen vihdoin kuulee. Oon niin liekeissä, että täytyy laittaa se myös tähän. Ajatus lähti Jipun ja Mr. S:n  versiosta (ei mun makuun), mutta pyöri päässä pari päivää kunnes muistin...

Postia!

Opiskelijaversio eli mustavalkoinen notski - vau!

Kauan odotettu "pikkuinen" paketti saapui! Mikähän siinä on, kun eteisessä väsynyttä riepua (siis maanantai-minua) odottava paketti tuntuu ihan käsittämättömän hyvältä. Jos yhtään tunnen itseäni, en uskalla heittää pakkauslaatikkoakaan pois positiivisten mielleyhtymien vuoksi. Samasta syystä viime vuonna hankkimieni valmennuskeskuksen materiaalien kuljetuslaatikko on nykyisin lääkismateriaalin pyhä kantosalkku, vaikka onkin tähän tarkoitukseen melkoisen kehno (eihän siinä ole edes kahvoja). Olen heikkona pelkistettyyn paketointiin ja vaikka ystäville usein askartelenkin söpöjä ja vaivalla näperrettyjä lahjoja, sydämeni jättää lyönnin välistä kun omaa lahjaa koristaa ruskea pakkauspaperi. Siis pakkauspaperi. 


Nyt täytyy oikeasti ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä tarkka aikataulu kaiken opiskeltavan hallitsemisesta. Mulla ei ole oikein käsitystä siitä, miten kauan mulla menee sisäistää asioita ja sen vuoksi hieman huolestuttaa tehdä viikko/päiväaikataulu. Vaikka ehkei se ole mikään lannistumisen paikka, jos aikataulu venyykin vaikkapa viikolla suuntaan tai toiseen. Fysiologiaa täytyy edelleen syventää Galenoksen tasolle (asiat on todella osattava hereillä, unissaan, ylösalaisin ja takaperin) ja kemia varmaan aloittaa vähän rauhallisemmin kuin fysiikka. Puhumattakaan niistä perusteista, mistä jo aiemmin kirjoitin... Ihanaa, että hommaa riittää. Galenoksen aloittaminen jo heinäkuusta on mulle poikkeuksellista aikaisempaan verrattuna - ehkäpä vahingoista on viisastunut. Voi myös olla että kulutan itseni loppuun ennen kevättä, pidän pienen hermoloman huhtikuussa ja panikoin koko toukokuun ja munaan itseni kokeessa. 


Mukavaa tähdätä kokeeseen jo tässä vaiheessa vuotta. Viimeksi taisin arpoa, kaikesta valmistautumisesta ja fyke-kertauskursseista huolimatta, haluanko hakea enää. Nyt ei tarvitse onneksi sellaiseen kuluttaa aikaa.


Onneksi kirja saapui juuri tänään. On ollut sellainen, krhm, hieman haastava maanantai.

Kaupungeista, kaavoista ja unelmista

Luin lähes vahingossa nuotion teoriat läpi. Jotenkin kaikki oli niin selvää ja loogista, että ajattelin laskujen sujuvan hyvin. Palasin siis mekaniikan kimppuun ja jostain syystä se ei vain uppoa päähäni. Häkellyn yksinkertaisten laskujen edessä ja turhaudun. Miksi sitten joku ydinfysiikka tai optiikka tuntuu helpommalta?


Luultavasti kyse on nyt kaavoista. En osaa peruskaavoja ulkoa, vaikka niin luulenkin. Eihän kieltäkään voi puhua sujuvasti, jos sanasto on hukassa. Jotenkin täyttyy nyt keskittyä ja oikeasti tehdä jotain tälle asialle. Opittavaa on niin paljon ettei yhtään huvita painia näin yksinkertaisten, lukion asioiden kanssa, mutta jos ne ei suju niin ne täytyy laittaa sujumaan. Eikä onneksi ole kyse kuitenkaan hirvittävän vaikeista asioista, hienoisesta hiomisesta ja rutiinin saamisesta vain.


Arvon nyt myös hakukohdetta. Jos olen oikein ahkera ja teen töitä jatkuvasti, uskaltaisinko hakea Helsinkiin? Tai Tampereelle? Toisaalta juttelin vanhempieni kanssa asiasta ja he olivat sitä mieltä ettei mulla ole aikaa lukea niin paljoa, että kannattaisi riskeerata sisäänpääsyä kaupungin takia. Kai he ovat oikeassa, mutta tällä hetkellä olen melko masentunut koko asian kanssa. Tuntuu, että minulla on mahdollisuudet ainoastaan Kuopioon, enkä tiedä haluanko opiskella siellä. Kaupunki ei ole minulle kylläkään tuttu, voisinhan siellä viihtyäkin. Jotenkin vierastan ajatusta siitä, että muuttaisin yksin Kuopioon ja poikaystäväni Helsinkiin tai muualle. 


Sitäpaitsi vanhempieni puheet koko lukemisestani olivat melko negatiivisia, ihankuin hukkaisin koko elämäni (nykyiset opintoni, elämäni parhaat kokemukset vaihdossa ja ystäväni) sillä, että tavoittelen jotain mahdotonta. Kuvittelin, että he nyt ainakin kannustaisivat minua tämän asian kanssa ja olen hieman järkyttynyt reaktioista. Tietysti ymmärrän heidän huolensa siitä, että nykyinen tutkintoni kärsii lukuprosessistani (aloitan opinnäytetyöni keväällä). Kaikki tämä tuntuu niin raskaalta nyt: lähimmäiseni kannustavat minua valitsemaan varman tulonlähteen ja uran, jossa olen itse onneton ja jättämään unelmat myöhemmälle. Aikaisemmin tosin sanoin bioanalyytikon työstä että jaksaisin sitä hieman aikaa, mutta parin kuukauden jälkeen olen kypsynyt koko ammatinkuvaan ja sen suomiin mahdollisuuksiin. Ajatus siitä, että tulen olemaan tässä ammatissa seuraavat 50 vuotta musertaa. En voi tyytyä tähän, en suostu siihen.


Tänään(kään) ei ole mikään mainio päivä, näemmä. Vastustaa.

Lukutoukka

Koen hankalaksi pitää kiinni säännöllisestä laskurytmistä joten aloitin kevyesti lukemalla puhtaasti läpi notskin teoriatiivistelmiä. Mukavaa hoksata että mielessä on pysynyt jotain kevään luvuista, mutta onhan tuota tullut sellaisiakin kaavoja vastaan joista en muistanut kuin etäisesti kuulleeni (hups). Jotenkin tuntuu, että koko asia avautuu nyt paremmin kuin koskaan. Johtuukohan se siitä, ettei tarvi paniikissa koittaa lukea ainoana vapaailtana viikossa? Työn ja opiskelun yhdistäminen on niin paljon helpompaa, kuin opiskelun ja opiskelun. Saattaa tosin johtua työstänikin, sillä vaikka eihän nuo bioanalyytikon hommat mitään helppoja ole, kaipaan kuitenkin enemmän haastetta - niin, että voisin miettiä välillä jotain muutakin kuin että mitenkäs päin se tarra laitetaankaan kun tästä putkesta tehdäänkin proteiinifraktiot eikä vaan peeveekoota.


Huomaan unirytmin kuitenkin pikkuhiljaa asettuneen tähän lähes masokistiseen ennen klo 5 heräämiseen, joten nyt voin työmatkalla tehdä muutakin kuin nukkua. Tähän notskin ladattava versio on ollut äärimmäisen hyvä juttu, sillä kirja on vielä matkalla ja todennäköisesti aamunpimeässä ruuhkabussissa muutenkin hieman tökerö valinta. Näytänkin niin paljon fiksummalta, kun selailen tiivistä tekstiä älypuhelimesta kuin että nyhjöttäisin nenä kirjassa takapenkillä ;)


Melko raskasta huomata taas omat rajallisuutensa, mutta uskon raakaan itsekuriin. Täytyy ruveta ajattelemaan sellaisia mukavia, tsemppaavia asioita, jotka motivoi siihen lukemiseen. Ja jotain kehittäviä sijaistoimintoja. Sellaisia, ettei niiden pariin vaan pysty menemään loppupäiväksi, vaan niillekkin on oma kestonsa (15 min facebookissa, tiedätte kyllä). Nämä asiat tulee varmaan mietittyä sitten vaihdossa entistä huolellisemmin uusiksi, kuten muutenkin koko luku-urakan eteneminen Etelä-Euroopasta käsin (mihinkähän oonkaan itseni sotkemassa...).


Tämmöisten välihuomautusten täyteinen kirjoitus on varmaan parasta mihin pystyn tänään. Välillä on sellaisia päiviä, ettei mikään onnistu! Tyhjennystä ja huojennusta viimeviikosta tarjosi myös Kiasman ARS11, vaikkakin lähdin näyttelystä melko masentuneena. Olisiko sellaisia modernin taiteen näyttelyitä missään, joiden tarkoituksena olisi jättää katsojalle onnellinen ja kepeä olo? Tehdäänkö nykyään iloista taidetta? Ainakin Adelen vauvakuvista tulee melko hyvä olo ja harkitsenkin kirjan ostamista (vaan onkohan suloisten kuvakirjojen selailu nyt sitten kuitenkaan sitä kehittävää sijaistoimintaa, mitä kaipasin).

Yksi teoksista

Koe

Tilasin kokeeni katsottavaksi ja olen melko tyytyväinen arvosteluun. Ainakin niin tyytyväinen, etten todellakaan aio valittaa. Hauska nähdä, ettei todella ole saanut paperille pelkkää yhtä isoa suttua, vaikka se mielikuva itselle kokeesta jäikin. Jos rehellisiä ollaan niin sivut näyttivät liiankin tyhjiltä - moneen itselle helppoon biologian kysymykseen olin jättänyt vastaamatta tai vastannut todella suppeasti. Päättelen tästä että aika loppui kesken, itse kokeesta en juuri muista. Jäsentelyn olisi voinut tehdä huolellisemmin jokaisessa kysymyksessä (eikä panikoida tekemällä söheröä, puoliksi loppuun vietyä ajatusta).


Ihanaa päästä kevään alisuoriutumisesta nyt vihdoin yli. Tuntuu kuin paino olis nostettu pois hartioilta - epäonnistuin, ja se on ihan ok! Tiedän nyt 150 % paremmin kuin kuukausi sitten mitä haluan ja miten sen saavutan. Notski saapuu 7-17 vrk sisällä, eli jälleen saa jännätä postiluukkua. Töissä lääkäreiden työskentelyn seuraaminen motivoi lukua.


Onneksi nyt pääsee hieman kevyemmin mielin viikonlopun viettoon. Taion luultavasti viikonlopun aikana lukusuunnitelmaa ja laitan sen näkyville. Josko tämä oliskin sellainen tasaisen tuskainen eli lähes mukava lukuvuosi? :)


Perjantaihin kuului sekoiluntäyteinen 27 km (?!) pyöräilylenkki ja herkkuja:

3 ehdotonta suosikkia
(joista yksi ei ehkä näytä parhaita puoliaan)

Peltoa! Autuus!

Pettymyksiä

Sisäänpääsyn siirtyminen vuodella ei ole mikään yllätys, mutta olen yllättynyt pisteistäni. Vaikka paransin edellisistä hakukerroista huomattavasti, en siltikään ollut niin lähellä maalia kun jotenkin uskoin olevani. Arvioin tämän johtuvan yksinkertaisesti siitä, etten todella saanut kirjoitettua sitä kaikkea tietoa paperille, mikä pääni sisällä jylläsi kokeen aikana. Lisäksi arvioin pisteeni hurjan optimistisesti, sillä oma arvioni heitti yli 15 raakapisteellä lopullisesta tuloksesta. Koe on nyt "tilluuksessa" eli tulee pian, mutta enpä usko löytäväni mitään maailmaa järisyttävää arvioimatonta tehtävää tai vastaavaa. Eihän siitä saa pisteitä, mitä ei voi tarkastajalle todistaa.


Ei tämä onneksi maailmanloppu ole, se tietää vaan entistä kovempaa työtä ja valmistautumista itse pääsykoetilanteeseen. Voimat on vaan lopussa, tuntuu ettei millään jaksa ottaa niskasta kiinni, kun jatkuvasti tulee huonoa palautetta. Edistys jää pettymysten alle. Tässäkin asiassa on tietysti hyvä vaan petrata, itsevarmuutta voi kasvatella uudestaan sitten keväällä kaiken sen työn jälkeen.


Älyvuodon forumilta löysin erään onnistumiskirjoituksen (toivottavasti linkki ohjautuu oikeaan - mansikkapullan - postaukseen) mistä aion ottaa oppia. Vaikka tilanteeni ei nyt aivan vastaavanlainen olekaan, huomaan esimerkiksi ajankäytössä olevan itselläni niin paljon kehitettävää. Eipä ole mitään menetettävää.


Summa summarum, eipä tässä ole oikein juuta eikä jaata sanoa tästäkään hakukerrasta. Haluaisin kovasti opiskelemaan Helsinkiin, mutta näillä pisteillä se taitaa jäädä haaveeksi. Itseusko on hieman kolhittu, enkä tiedä uskallanko ottaa sitä riskiä, että pisteeni riittäisivätkin Kuopioon tai Ouluun, mutta olenkin hakenut Helsinkiin. Taidan olla nyt vain väsynyt ja ymmyrskänä tästä pisteilmoituksesta.


Positiivista oli saada töissä ehkä eräs kauneimmista palautteista "tulevalta vanhemmalta kollegalta" eli eräältä eläkkeelle siirtyneeltä sisätautilääkäriltä. En tiedä mistä se johtuu, mutta sisällä läikähti kun ymmärsi sen pienen hetken ihan pikkipikkiriikkisen siitä kollegiaalisuudesta mikä lääkärikunnassa vallitsee hänen kertoessa pientä tarinaa sattuineista kommelluksista, suoraan siteeraten, nuorempien kanssasisarien ja veljien kanssa.


Voi, vielä vuosi!