Luultavasti kyse on nyt kaavoista. En osaa peruskaavoja ulkoa, vaikka niin luulenkin. Eihän kieltäkään voi puhua sujuvasti, jos sanasto on hukassa. Jotenkin täyttyy nyt keskittyä ja oikeasti tehdä jotain tälle asialle. Opittavaa on niin paljon ettei yhtään huvita painia näin yksinkertaisten, lukion asioiden kanssa, mutta jos ne ei suju niin ne täytyy laittaa sujumaan. Eikä onneksi ole kyse kuitenkaan hirvittävän vaikeista asioista, hienoisesta hiomisesta ja rutiinin saamisesta vain.
Arvon nyt myös hakukohdetta. Jos olen oikein ahkera ja teen töitä jatkuvasti, uskaltaisinko hakea Helsinkiin? Tai Tampereelle? Toisaalta juttelin vanhempieni kanssa asiasta ja he olivat sitä mieltä ettei mulla ole aikaa lukea niin paljoa, että kannattaisi riskeerata sisäänpääsyä kaupungin takia. Kai he ovat oikeassa, mutta tällä hetkellä olen melko masentunut koko asian kanssa. Tuntuu, että minulla on mahdollisuudet ainoastaan Kuopioon, enkä tiedä haluanko opiskella siellä. Kaupunki ei ole minulle kylläkään tuttu, voisinhan siellä viihtyäkin. Jotenkin vierastan ajatusta siitä, että muuttaisin yksin Kuopioon ja poikaystäväni Helsinkiin tai muualle.
Sitäpaitsi vanhempieni puheet koko lukemisestani olivat melko negatiivisia, ihankuin hukkaisin koko elämäni (nykyiset opintoni, elämäni parhaat kokemukset vaihdossa ja ystäväni) sillä, että tavoittelen jotain mahdotonta. Kuvittelin, että he nyt ainakin kannustaisivat minua tämän asian kanssa ja olen hieman järkyttynyt reaktioista. Tietysti ymmärrän heidän huolensa siitä, että nykyinen tutkintoni kärsii lukuprosessistani (aloitan opinnäytetyöni keväällä). Kaikki tämä tuntuu niin raskaalta nyt: lähimmäiseni kannustavat minua valitsemaan varman tulonlähteen ja uran, jossa olen itse onneton ja jättämään unelmat myöhemmälle. Aikaisemmin tosin sanoin bioanalyytikon työstä että jaksaisin sitä hieman aikaa, mutta parin kuukauden jälkeen olen kypsynyt koko ammatinkuvaan ja sen suomiin mahdollisuuksiin. Ajatus siitä, että tulen olemaan tässä ammatissa seuraavat 50 vuotta musertaa. En voi tyytyä tähän, en suostu siihen.
Tänään(kään) ei ole mikään mainio päivä, näemmä. Vastustaa.
Hei!
VastaaPoistaItellä ihan sama tilanne täällä, vanhempien suhteen. Toivoisin niin kannustusta ja ymmärrystä. Ettei biokemia ole minun alani, vaikka olen opiskellut sitä jonkin aikaa. "Eikö nyt kannattaisi käydä koulu loppuun, ja sen jälkeen vasta yrittää JOS tuntuu siltä..". Argh! Mutta oon yrittänyt ajatella vanhempien reaktiota sillä tavalla, että hehän ovat eläneet nuoruuttaan aikoja sitten, ja elämä oli silloin toisenlaista. Koulutus- ja työtilanteet olivat aivan erinlaisia. Oliko edes niin mahdollista valita, mitä haluaa.. Ja jokaisella on omat ajatuksensa, periaatteensa minkä mukaan miettivät mielipiteensä yms..
Eihän sulla vielä tarvii päättää mihin kaupunkiin haet. Lue sillä asenteella että Helsinkiin. Mutta katso tilanne uudestaan tammi-, helmikuussa. Tsemppiä lukuihin!!
Heippa! Mulla taas tuntuu, että vanhemmat puhuvat lukemisestani liiankin positiiviseen sävyyn. Joka kerta olen sanonut, että en ole lukenut tarpeeksi ja en pääse sisään eikä se millään mene heidän päähän. Tulosten saantiin saakka meininki on aina raivostuttavan yltiöpositiivista, ärsyttävää :D Mutta tuttavat katsovat aina yhtä epäuskoisina minua, kun kerron hakevani vielä kerran. Olettavat, että minun pitäisi tehdä juurikin jotain "järkevää".
VastaaPoistaJa kyllä mä uskon, että tällä ajalla pystyt lukemaan sen verran, että Helsinki on mahdollinen vaihtoehto :) Se on tietty henkisesti ja muutenkin lukemisen kannalta uuvuttavampi. Mä taidan hakea Kuopioon, mun usko ei riitä itteeni :D Se näytti ainakin tosi kivalta, kun viime pääsykokeissa kävin siellä ekaa kertaa elämässäni :)
Susan: Totta puhut sillä, että asiat on muuttuneet tosi paljon. On ehkä hieman liioiteltua, että ilman tutkintoa ei ole mahdollista saada töitä. Äitini on opiskellut useita useita ammatteja (en edes tiedä kaikista) ja sanoo ettei mikään niistä ole mennyt hukkaan (vaikka tuskin tekee kosmetologin papereilla juuri muuta, kun pitää huolta itsestään), niin jollain tasolla ehkä haluankin uskoa häntä. Äidit on liian usein oikeassa. Ehkä se siksi harmittaakin: tiedän, että vaikka en pidä nykyisestä ammatistani, on mulla vielä vuosia aikaa hakea. En vain voi kuitenkaan uskoa, että olisi millään tasolla järkevää tehdä tutkinto jostain, jos ei aio sitä myöhemmin hyödyntää "parhaassa" tapauksessa lainkaan. Plääh. Onneksi tosiaan on aikaa miettiä kaupunkia vielä! Jokaisessa opintosuunnitelma näyttää hyvältä ja pistää lukemaan kahta kauheammin, ja luulenpa että kun se koulupaikka aukeaa, unohtuu kaupunki melko nopeasti :)
VastaaPoistaLaalaa: Ihanaa että vanhemmat kannustaa! :) On mullakin muutamia tuttuja, jotka jaksoivat uskoa vakaasti sisäänpääsyyni vaikka koe menikin ihan penkin alle. Aika pahaltahan se tuntuu, kun toiset niin kovasti uskoo ja tsemppaa eikä pysty sit tuomaan niitä hyviä uutisia. Toisaalta jos joku oma kaveri hakee niin tottakai sitä kannustaa parhaansa mukaan! Täytyy koittaa saada kaverit kateellisiksi ens vuonna sitten.
Helsinki on sellainen kaukainen haave, ja jotenkin tuntuu et mun tuurilla ei tuu koskaan olemaan sellaista koetta jolla minä pääsisin sinne. Eli usko ei riitä millään :) Täytyy katsoa sit keväällä uudestaan, jos vanhat kokeet on menneet vähän paremmin kun aikaisemmin. Varmaan tulee panikoitua yliopistohaun kanssa ja haen johonki satunnaiseen kaupunkiin! Mut Kuopio ei oo vielä poissuljettu vaihtoehto ;)
Kiitoksia ajatuksista! Mukava huomata, et ei oo yksin näiden asioiden kanssa!