Kevätkiire

Tuntuupa kamalalta tämä hoppu.


Jotenkin päivät lipuu ohi, vaikka herääkin aikaisin ja menee myöhään nukkumaan ja touhuaa hullun lailla siinä välissä asioita. Koulu on tuottanut 1000000 sivua paperihommia ja muuta stressaavaa eikä mulla motivaatio oikeen riitä enää. Tänään selvisi että kevään pari viimeistä kuukautta ei olekaan pelkkää ammattiopetusta vaan täytyy suorittaa pari MAAILMAN KUIVINTA kurssia (tai enpä ole varma onko sen kuivempaa kurssia kuin viime kevään sosiaali- ja terveydenhuollon lakipykäliä ja WHO:n mainioita sitaatteja ympäripyöreästi pyörittelevä kurssi). Voin kyllä opiskella asioita joo, ok, ja tehdä niitä turhia tutkielmia ihan vaan sen takia että saadaan jotakin suoritetuksi. En vaan tiedä mistä revin viikkoon 10 tuntia lisää, puhutaan kuitenkin 9 opintopisteen kokonaisuuksista 1,5 kuukauden ajanjaksolla..


Tuntuu tällä hetkellä että voisin saman tien heittää hanskat (eli fysiikan, kemian, fysiologian ja anatomian kirjat) tiskiin tai haudata ne jonnekin tuonne kanaverkkokellariin. Ei näin vähällä ajalla ole mahdollista oppia sitä kaikkea, mitä kokeessa vaaditaan. Tietysti voin vetää itseni ihan piippuun ja koittaa raapia tietoa mistä sattuu. Oon tehnyt jo nyt niin paljon töitä etten taida osata lopettaa noin vaan. Enkä edes halua, kutkuttaa tämänki kirjottamisen sijasta jatkaa vaan metabolian kertausta.


Voi helvetti sentään miten voiki olla näin vaikeaa joku kevät. Tämä viikko on muutenki ihan sekopäinen: näytteenottoprojekteja huitsin kuikassa, histopatologian osatentti, työhaastatteluja 30 min vaihtoajalla 600 km päässä täältä, akateemisen vapauden tuolla puolen olevien pakollisten luentojen korvaussuunnitelman tekoa... Vaihtohakemus sentään meni jo ettei siitä tarvi stressata mutta tuntuu kyllä että jos tästä selviän nii se olis sit siinä. Eikä tuosta suunnitelmasta unohdeta sähköoppia, orgaanisen jatkoja, fysiologian jatkoa... Ehkäpä meen nukkuu vaan suoriltaan, kun huomenna sit ollaan kärppänä näytteenotossa kukonlaulun aikaan.


Tuli niin sekava postaus etten jaksa ees lukea tätä läpi. Ehkäpä ruoho ei ole kuitenkaan sen vihreämpää aidan toisella puolella, onpahan ammatti mitä opiskella.

Töitä vai työtön

Mulla tuntuu olevan jotenkin tajuttoman huono työkarma. Työhakemuksiin ei oo tullut juuta eikä jaata ja oonkin soitellu perään kerran jos toisenki, mutta jotenkin on silti nihkee olo. Täytyy varmaan ruveta tekemään hyviä tekoja, ehkä se todennäköisyys sillä kasvais että itellekin sattuis onnenpotku.


Vaihtohakemuksetkin täytyy täytellä tällä viikolla, ensiviikolla huipentuu iso kouluprojekti johon täytyy vielä naputella materiaalia, fysiikka ja kemia luistaa... Että tekemistä riittää enemmän ku 24 tunnille! Onneksi on tuo toinen joka tsemppaa ja huolehtii. Välillä on tosin tuntunut että oon näiden hommien takia tosi kireänä enkä tajua olla työntämättä sitä Rakkaan niskaan (tai kanavoin sen johonkin muuhun turhaan murehtimiseen ja kasvatan kärpäsistä meheviä jättihärkäsiä...). Kaikista pienistä itkupotkuraivareista huolimatta tuntuu että kasvetaan tässä ehkä sit kuitenkin pariskuntana - pienet askeleet kerrallaan. Itsenäistyminen parisuhteessa taitaa olla vasta alkanut (kun sitä niin hehkutin puoli vuotta sitten, haha), mutta voi luoja kun tästä päästään yli! Pari läpimurtoa on tullu, munkin epävakaassa tunne-elämässä :) Onneksi, ei tuommosta täydellistä pakettia halua menettää omien virheellisten ajatusketjujen takia! Parempi myöhään kun ei millonkaan, luulen.


Työmäärän takia täytyy mennä taas sorvin ääreen, sain mielenkiinnon itse opukseen takaisin ja nyt on elämä mallillaan :) Täytyy kyllä sanoa että sain ensimmäisen uusintani koulusta, mutta syykin on melkeen ymmärrettävä: jokaisesta kysymyksestä täytyy saada vähintään 1 piste, kysymyksiä on useilta opettajilta ja monta. Noh, enpä siinä koetilanteessa muistanut kaikista niistä kromatografiamenetelmistä juuri sitä mikä kysyttiin (ja arvasinkin väärin ;) ja tietysti kysymyksestä 0 pistettä. Kai siitä ilman sitä kysymystä olis 5 tullut, mutta ehkäpä enskerralla oon fiksumpi ja luen myös ensimmäisen luennon materiaalit (joka tais olla sillon syyskuun alkupuolella...). Että sellasta täällä.


Sekavan tekstin lopuksi sekava kuva-arvoitus (sekavista muistiinpanoista):

Mitä kuvassa näkyy? ;)

Aamuaurinkoa, kahvia ja fyke

Ulkona on pakkasta lähes 30 astetta, joka tarkoittaa tietysti sitä että aurinko paistaa luvattoman kauniisti. Sisältä ei kylmyyttä tietenkään tunne, voi vaan nautiskella maisemasta. Laskeminenkin on mukavampaa kun ei tarvitse siristellä pimeässä!

Koulu lahjoitti opiskelijoille armeliaasti pidennetyn viikonlopun, vaikka eipä nuo alkuviikon kolme luentoakaan olleet mitään mahdotonta työtä. Se tiesi siis lisäaikaa opiskeluun. Oon huomannut että en vaan jotenkin jaksa lukea Galenosta. Laskea kyllä jaksan ja kerrata teoriaa, mutta vaikka anatomia ja fysiologia tulee kerrattua histopatologian yhteydessä suurpiirteisesti ja antaisi mahdollisuuden ja hyvät pohjat jatkaa sitä oppimista niin ei vaan pysty. Onkohan nyt joku mindblock, kun se teksti tuntuu niin ylitsepääsemättömältä? Tavoitteena on kuitenkin lukea kyseinen teos läpi vähintään kahdesti, niin en tiedä miten tässä käy... Pitää vissiin vaan ruveta tahkomaan sivuja läpi ajatuksen kanssa ja varata sille aikaa. Tänään täytyy kyllä aloittaa, kurssi kun loppuu ennen kahdeksaa. Kiire kiire kiire, mutta onneksi nyt on vielä aikaa.

Työnhaku on ihan yhtä kauhua, varsinkin kun hakee eri paikkakunnalle töihin. Toivottavasti tänävuonna tärppäisi ja pääsisin näytteenottoon, tai edes autoklavoimaan... Saapas nähdä.

Nyt töihin!

Kevättä ilmassa

Aivan uskomatonta nähdä aurinko pitkästä aikaa! Nauroin melkein koko kotimatkan kun aurinko lämmitti poskia ja aivastutti. Noh, saattoipa johtua siitäkin ettei kirjastoista löytynyt enää ainuttakaan kappaletta tenttikirjasta joten sain tekosyyn siirtää lukemista hieman ;)


Valmennuskurssi alkoi infolla ja jatkuu loppuviikosta fysiikalla. Tein valinnan ja jätin menemättä kemian kurssille sekä rahallisista että ajallisista syistä. Tuntuu etten saa raavittua kasaan sitä aikaa minkä lukemiseen tarvisin, vaikka kuinka yritän. Ahdistaa ja pelottaa. En tiedä tuleeko tästä mitään, kemia luistaa itseopiskeltuna päivä päivältä paremmin (oon silti todella kaukana pääsykoetasosta) mutta auta armias tuon fysiikan kanssa. Onneksi menin valmennukseen, muuten voisin heittää hyvästit koko hommalle... Tuntuu vaan niin nurinkuriselta, ikkunasta näkyy kirkasta taivasta ja jumalainen loiste mutta sisällä kyhjöttää silti väsynyt ja turhautunut opiskelija. Ei helpota nämä "oikean" koulun tentitkään yhtään tätä jaksamista. Anatomia unohtuu ja täytyy palautella mieleen. On vaan niin paljon kaikkea, ettei oikeen saa aikaiseksi mitään vaikka teenkin hullun pitkää päivää ja lasken tuntikausia koulun jälkeen. Täytyis olla systemaattinen, käsittää se kokonaisuus mikä on käytävä läpi ja iskeä kimppuun tehokkaasti ja ilman turhaa räpellystä.


Kesätyöhakemukset on jo perillä eikä enää tarvitse kuin keksiä kaikkia ei-oman-alan paikkoja mihin mennä. Katkeroituneena kesätyönhakijana oon tosin asennoitunu niin että pääsen sairaalaan korkeintaan siivoojaksi, vaikka vaadittavat pisteet labrapuolelle onkin kasassa. Kunhan nyt jotain töitä sais, haluaisin päästä tässä elämässä eteenpäin...


Kakkossuunnitelmana syksylle on jatkaa edelleen sinänsä-ihan-ok -alalla, tämä vaan vaatii suoraan sanottuna helvetisti resursseja ja kakkosharjoittelun suunnittelu on tosi haastavaa. Varsinkin kun en aio suorittaa sitä täällä Suomessa.. Onneksi mulla on edelleen tuo toinen puolisko täällä pitämässä mut järjissäni ja kaverina nauttimassa niistä arjen kivoista asioista. Olispa jo kesä ja pääsykokeet ohi! Saapas nähdä, josko pääsen koskaan sinne asti. Nyt pidän kuitenkin hengähdystauon, ainakin puolen tunnin mittaisen, ja jatkan sitten tuota #%)?!(#½§ fysiikkaa...

Väsymys

Melkoinen väsymys iskenyt viimepäivinä, tai oikeastaan viime viikon jälkeen. Koko koulutuksen suurin koeurakka (joopa joo..) loppui perjantaina ja viikonloppu meni sitten ihan tahtomattakin siitä palautuessa. Sukulaistapaamiset ja muut pakolliset hommat veivät aikaa niin paljon ettei laskuja tullut juuri laskettua. Ihan hyvä pitää taukoa että pysyy järjissään, huomenna taas jaksaa.


Kävin nimittäin juuri sukulaisen synttäri-illallisella ja näin kovassa ruokaväsyssä en oo ollut aikoihin. Kokeissa keskittyminen oli jossain ihan muualla, ja huomasinkin monesti vasta kolmen aikaan että olispa voinut käydä syömässäkin... Väärin ajoitettu kahvi- ja leipätauko siirsi ruokahalua. Vai onko se kenties oikein ajoitettu? Ehkä sitä ei aina tarvisikaan vetää hirveää lautasellista keittoa vaan vois ihan oikeesti pärjätä ruokaisalla leivällä. Varsinkin jos on tekemistä. Tylsinä päivinä (niinkuin tänään) tuntuu että vois pelkästään syödä ja koko ajan ja paljon!


Meillä oli vähän Rakkaan kanssa erimielisyyksiä, tai oikeastaan jonkinlaista kitkaa. Ahdistaa ja ärsyttää, oon toiminut huomaamattani ihan typerästi ja oon tosi onneton sen takia. Ja mikä pahinta, niin on rakaskin. En tiiä miten tämä nyt tälleen meni, mutta onneksi elämä jatkui parin päivän jälkeen ihan normaalina. Tai no, ei oikeastaan normaalina, vaan parempana kuin ennen. Ehkäpä nämä on niitä tavallisia hankaluuksia mitä tulee, kun muutetaan yhteen (toinen tykkää olla kotona, toinen tykkää tehdä spontaanisti asioita, toinen tykkää tiskata astiat heti käytön jälkeen, toinen ei...) ja niiden selvittelystä ja sovittamisesta yhteen. Kai omista mieltymyksistä saa pitää kiinni, niin kauan kun kunnioittaa toisen mieltymyksiä? Siinä vaiheessa kun toisen tekoset hiertää niin paljon ettei niitä siedä, saa miettiä onko vika sittenkin itsessä. Ainakin nyt oon tullut siihen tulokseen että vika on minussa. Eikä mua oo koskaan oikeesti hiertänyt mikään, oon vaan ilmaissut asiat niinkun ois maailmanloppu kyseessä. Hohhoi että osaa olla taas yks aasi täällä. Mitenhän se onkaan mua jaksanut nämä vuodet...


Ei tässä ihan mistään leikin laskusta ollut kuitenkaan nyt kyse, meinasin jo menettää toisen. Onneksi puhumalla selvisi monta solmua ja nyt voi keskittyä enemmän itseensä ja siihen, miten asiat oikeen sanoiksi pukeekaan. Ja keskittyä siihen olennaiseen. Säikäyttää vaan niin pahasti, kun toinen ei yhtäkkiä olekaan 100% varma siitä, haluaako jakaa tätä elämää mun kanssa. Säikäyttää juuri siksi, etten kyllä todellakaan ole ollut oma itseni sitten armeijan loppumisen jälkeen. Suusta on päässyt yksinomaan sammakoita, eikä juuri ainuttakaan perhosta. Mikä onni olikaan että saatiin puhuttua ongelmista nyt, eikä sitten kun on liian myöhäistä. Mukava saada vähän palautetta omista tekosista... Tämä nyt on tälläinen eräänlainen julkinen anteeksipyyntö tämäkin, vaikkei hän näitä kyllä lue pitkään aikaan..


Että laskenpa sitten huomenna, tänään vielä rauhoitutaan ja levätään. Uusien kurssien (ja valmennuskurssien) alkaessa voisin sanoa että melkonen helvetin kevät tulossa. Ja saatte seurata aitopaikalta mun hermoromahdusta ;)

Motivaatio

Pitkä kouluviikko kahdeksantuntisten kokeiden kanssa odottaa ja kaiken lisäksi pitäisi jaksaa laskea omatoimisesti ilman varsinaista tavoitetta. Ehkä pitäisi asettaa joku raja (nämä tehtävät täytyy tehdä perjantaihin mennessä!) - vai olisiko siitä enemmän haittaa kun hyötyä? Tiedän että jos pistän oletusarvoksi jonkin tehtävänumeron, saan ehkä juuri ja juuri ne tehtävät laskettua ja oon sitten jopa tyytyväinen itseeni. Asian ymmärtäminenhän ei riipu niistä tehtyjen tehtävien lukumääristä... Tänään ymmärsin kuitenkin taas paljon asioita, mitkä on jääneet multa aikaisemmin aivan huomiotta. Ehkäpä tällä tahdilla saan jotain aikaiseksikin, näiden orjatyöksi luettavien koulun kokeiden lisäksi.

Erona edelliseen motivaatioon oon huomannut, että juurikin helvetillisen päivän jälkeen oon usein antanut itselleni luvan rentoutua ja unohtaa kaiken muun ekstran (yleensä jollain verukkeella mielenterveyden ja tasapainon säilyttämisestä). Nyt kotiin tullessa pitää ikäänkuin oletuksena että on vaan "välitunti", ja opiskelu jatkuu taas melko vaivatta, ilman suurempia manauksia. Ehkä nuo työpäivän tapaiset käytännön kokeet vanhoista asioista onkin tehneet sen, että aivoihin mahtuu enemmän uutta teoriaa ja jäsentelytapoja? Tai sitten sitä D-vitamiinia pitää oikeasti muistaa syödä joka päivä ;) Tai mikä todennäköisintä, selkeä tavoite avasi vihdoin mun silmät sille työmäärälle mikä tässä on tehtävänä.

Tämä nyt oli tälläinen melko tylsä postaus, mutta tavoitteet pitää vaan itsellekin naputella ylös. Valmennuskurssien ilmoittautuminen on tällä viikolla, joten mietiskelen vielä erilaisia vaihtoehtoja ja punnitsen, josko voisin olla itseohjautuva opiskelija jonkun asian suhteen ja säästää vähän rahaa. Melko halvalla sais kuitenkin ratkaisuineen vanhat pääsykokeet, joita kurssin en usko tarjoavan niin kattavassa muodossa. Tai ainakin halvemmalla kuin satasilla, puhumattakaan siitä että voi käyttää aikansa tehokkaammin laskemalla itsenäisesti kun vääntämällä väkisin epäpätevän opettajan johdolla tehtäviä. Mikäpä valmentaisi paremmin kokeeseen, kun ne kokeet itse? Ennen aattelin etten olis läheskään valmis laskemaan niitä pääsykoelaskuja saati ymmärtämään niitä, mutta nyt ajatus lähinnä naurattaa. Tottakai vanhat kysymykset pitää olla läpihuutojuttu, jos meinaa uusiakaan osata. Tai ainakin siihen haluan pyrkiä. Ja mikäli oon niitä nyt traumojen avautumisen jälkeen uskaltanut katsella, niin eihän ne ihan niin mahdottomilta näin kotona näyttäneetkään kun sillon koetilanteessa ;)

Rakas se puurtaa oman sorvinsa äärellä, josko tänään olisin reipas enkä meniskään enää laskemaan vaan suoraan nukkumaan.. Oli melko kauhistuttavat silmäpussit nimittäin peilissä, kun päiväkseltään vilkaisin. Taitaa olla se riittävä unikin aika kova juttu näissä opintopiireissä.. Ja muutenki ne terveelliset, ei ehkä niin kahvin täyttämät elintavat.

Kaikille pähkäilijöille:

Ettei meillä tarvis mennä sormi suuhun :)

Päivityksiä

Huh, milloinkahan oon viimeksi kirjoitellut tänne... Onpa väsymys tarttunut sitten tännekkin, muukin elämä ollu melkosen pysähtynyttä viimeiset viikot (kuukaudet..?).


Nojoo, syytän tätä elämäntavoitettani kiireestä. Tammikuun alku menee koulussa 8 tuntisissa kokeissa, tämän päälle lasken kuin hullu ja koitan syödä rakkaan mielijohteesta kotonakin pelkkää kasvisruokaa. KotonaKIN ihan sen takia että yläasteella ruokalan kokilla oli joku päähänpinttymä paremmasta ruokavaliosta myös kasvissyöjille, sen jälkeen ei olekaan tullut syötyä liharuokaa kouluissa. Ammattikorkeassa taas kiintymys sose- ja muihin kasviskeittoihin heräsi liiankin vahvaksi ja pari vuotta on mennyt nestemäisten ihanuuksien kanssa. Tietenkin on ollut ja tulee olemaankin niitä poikkeuspäiviä ja suosikkiherkku jauhemaksapihvi eksyy lautaselle lähes poikkeuksetta jos sellaisia on tarjolla. Mutta siis niin, rakas päätti erään lihafiestan päätteeksi että vois osallistua tähän facebookin "lihattomaan tammikuuhun" ihan vaan kokeilumielessä, testatakseen rajojaan kai. Ihanaahan se on että toinen on niin avomielinen että haluaa kokeilla jotain uutta ja erilaista! :) Arki muuttui vaan astetta vaikeammaksi, mielikuvitusta ehkä olis mutta 12 tunnin päivän jälkeen molempia houkuttais ennemmin jauhelihasta pyöräytetty supertäyttävä mössö kun vihannesten pilkkominen ja rakkaudella hauduttaminen... Onneksi kuivatut sienet on pelastaneet meidän purkkiherkkusienimössöt noina päivinä, paljon makua pienistä murusista.


Lääketieteellinen kutkuttaa mahanpohjassa, tiedonjano ja opiskelumotivaatio on huipussaan. Kerranki löytyy sitä persettä millä istua ja laskea, kiitos joulukilot! Mikään ei palkitse niin paljon kuin onnistunut puskurihappolasku jota ei aikaisemmin ollut saanut millään laskettua läpi :) Matkaa on vielä paljon ja aikaa vähän, epäilen ettei se riitä tänäkään vuonna mutta yrittänyttä ei laiteta. Eipä mulla ole mitään menetettävääkään.


Reserviläinen on muuten osoittautunut melkoisen ihanaksi pakkaukseksi myös näin kämppismielessä, vaikka välillä täällä ollaan niinkun kaatopaikalla. Joskin oon huomannut itsessäni melkoisen kontrolloivia ominaisuuksia, rakkaan valitsema muusikon ura vie kauheasti aikaa erityisesti illoista ja viikonlopuista.. Hermostun aivan turhista, mitättömistä poikkeusmenoista. Sydämen pohjasta ottaa pelkkä ajatuskin että hän lähtee kaupungista moneksi päiväksi tekemään musahommia. Johtuu vissiinkin edelleen niistä inttitraumoista, melko katkeraksi sitä on muuttunut kun ensimmäiset lomat kolmen viikon jälkeen kesti alle 12 tuntia 500 km päässä olevien studiohommien takia. Yhdistän ihan selvästi liikaa oman rentoutumisen siihen olotilaan minkä leskenä sain tuntea: nyt on viikonloppu, lomat ja rakkautta ilman murheita. Arki ahdistaa, ja minä ahdistan rakasta turhalla puhinallani. Ja itseäni, yllätän itseni joskus ajattelemalla ihan sairaita juttuja toisen aikatauluista. OIis hauska nähdä että miten rakas reagois jos mun työt kestäis kahteentoista arki-iltaisin ja viikonloppuisin ja hän oottais kotona. Tuskinpa itekään tykkäisin, jos työ vaatis noin paljon ja kotona odottais munlaiseni mörkö.. Vaikeaa olla tällänen kiukkupallo. Nyt rakas ilmoitti alle viikon varoitusajalla lähtevänsä viikonlopuksi Ruotsin rajalle ja pienimuotoisen ratkaisemattoman riidan päätteeksi oonkin ollut tosi etäinen. Enpä tiedä, ei tämä onneksi oo tätä kun kerran parissa kuukaudessa kun tälleen hermostun, tuntuu vaan että nyt kun tarvis toista ja huomiota niin sitä vaan työntää toista pois.


Mutta voispa pitää tänään rehellisen vapaaillan ja olla vaan. Ei oo tullu juuri nukuttua, pelottaa vähän että miten se näin yksin onnistuukaan. Yksinäistä täällä ainakin on.