
En ole ehtinyt kirjoittaa, tai oikeastaan ei ole ollut mitään kirjoitettavaa.
Hirveä muuttokuume, katselin paikkakunnan vuokra-asuntoja ja löysin yhden "täydellisen" kaksion: melko vasta valmistunut, tammiparketti, parveke, sijainti 10+ sekä mun kouluuni nähden että Rakkaan, maalausmahdollisuus... Vuokra olis ollut ainoastaan parikymppiä suurempi kun mulla on nyt tässä yksiössäni, siis jos muutettaisiin Rakkaan kanssa kahdestaan. Tässä on vaan se huono puoli ettei meillä ole mitään aikomustakaan muuttaa yhteen.
Ymmärrän kullan halun asua itsekseen, ja nimenomaan yksin ensin. Itsellenikin ensimmäinen yksinäinen puoli vuotta tässä asunnossa oli korvaamaton itsenäistymisen kokemus, mitä en olis saanut millään jos olisin muuttanut hänen tai jonkun muun kanssa yhteen. En tietenkään sano että kaverin kanssa asuminen ei olis itsenäistä ja ettei tarvisi huolehtia ite mistään. Jos asuu yksin, joutuu selviytymään kaikesta kuitenkin myös yksin eikä välttämättä saa seuraa vaikka haluaisi. Ruokajärjestelyt on myös ihan oma lukunsa, plussana tietysti päätäntävalta siitä mitä haluaa (tai mitä ei halua) syödä, miinuksena kustannukset ja pilaantuvat ainekset... Listaa ja väittelyä vois jatkaa loputtomiin.
Yksinasumisen suurin miinus on kuitenkin asumisen hinta. Rakkaan opiskeleman alan vaatima aika ja energia voi tulla vastaan, jos alkaa tekemään ilta- ja viikonlopputöitä opiskelun ohella. Rankan inttivuoden jälkeen on varmasti mukava tulla kotiin, mutta jos siihen lyödään päälle muuttostressi, itsenäistymisen tuomat kivut, alan paineet ja työn rasitus päällekkäin, voi olla että karskeinkin poika väsyy helposti. Toisaalta kotosalla odottaa omat haasteensa, jotka voivat olla ristiriidassa itsenäistymisenhaluiselle liikaa.
Parisuhteen kannalta mua on tuskastuttanut jo kauan se, ettei voida asua yhdessä. Talous tietenkin siinä sivussa, mutta ihan oman luonteeni vuoksi mikä on hieman sylikissamainen. Toisaalta oon tässä intin aikana tajunnut kuinka onnekas olen, kun en asu hänen kanssaan yhdessä. Suhteesta tulee väistämättä arkinen eikä se muutu muuksi sen jälkeen kun muuttaa yhteen. Emme ole koskaan jakaneet arkea täysin kaksin, satunnaisia arkiöitä toisen luona ei mielestäni lasketa. Tästä sietää olla onnellinen, eikä vaan kiirehtiä eteenpäin!
Tilanne on muuttunut tietenkin intin myötä, kun Rakas on asunut kaikki lomat luonani. Ainoastaan nimi postiluukusta ja vuokranmaksu puuttuu. Siksi pelkäänkin kotiutumista, tai oikeammin sitä miltä yksin asuminen sillon tuntuu (ja asunko silloinkaan oikeasti täällä yksin..). Epävarmassa tilanteessa on epämukavaa elää.
Kuitenkin oon levollisin mielin liikenteessä, en saisi ottaa sitä omaksi murheekseni löytääkö Rakas asuntoa itselleen vai ei. Vaikka siitä syystähän rupesin noita vuokra-asuntoja alunperin etsiskelemään... No mutta, ehkä mun täytyy vaan hyväksyä ettei kahden asunnon välillä juokseminen lopu vieläkään ja täytyy vain ostaa paremmat kengät :)
Muuttokuumeen lisäksi kärsin matkakuumeesta, tälläkertaa pitäisi päästä New Yorkiin. Aika tahtoo vaan kulua liian hitaasti... Voisin kirjoitella myös opiskelukuumeestani, mutta se jääköön nyt toiseen kertaan!