Lauantai!

Huomenna, tai siis kellon mukaanhan on jo lauantai, eli tänään kulti lähtee kohti kotia! Miten huojentavaa onkaan oikeasti tietää että toinen ei paiski hiki hatussa hommia yötä päivää vaan on rauhassa matkustamassa jo tänne päin. Valitettava totuushan se on ollut että kolme viikkoa "töitä" putkeen on verottava kokemus kenelle vaan, saati sitten sellaisissa olosuhteissa joissa ei a) voi nähdä läheisiään b) voi pitää yhteyttä läheisiin c) viettää vapaa-aikaa haluamallaan tavalla. Iltavapaatkin on olleet oikeasti laskettavissa sormilla, kuitenkin puhutaan kolmen viikonlopun työputkesta. Heillä on kyllä vielä pari esiintymistä huomenna, mutta luultavasti pienimuotoisia ja mieliala lienee jo kotiin tulon kynnyksellä melko korkea :)

Mun aikatauluissa tämä tarkottaa sitä että aion nukkua tänä yönä niin paljon kun sielustani vielä ehdin! Lisäksi sit aamusta ennen töitä pesen loputkin lakanat ja pyyhkeet vielä vanhempien luona, sillä täällä on taloyhtiön puolesta kuivaushuone jossa kaikki kuivaa kahdessa tunnissa - en millään olis kotona ehtinyt pestä neljää koneellista pyykkiä ja kuivatella niitä pienessä kylpyhuoneessa. Huomenna eli tänään lauantaina menee luultavasti töissä myöhään, jonka jälkeen käyn rentoutumassa kaupungissa ja näen lomille tulleita kavereitakin pitkästä aikaa (voi kuinka sitä onkaan odottanut että saa oikeasti keskustella tuttujen ihmisten kanssa ja pääsee vaan pois kotoa). Sunnuntaista tuleekin sitten mun suosikkipäivä, töiden jälkeen pääsen suoraan kotiin siivoamaan paikat priimakuntoon! Aamulla tätä ei nimittäin ehdi enää tehdä, ovesta kun tupsahtaa sitten luultavasti hyvin ryytynyt mies :) Saankohan untakaan...

Lisäksi haasteena on maanantaiaamun yllätykseksi kaavailemani karjalanpiirakat suoraan uunista. Teen ne "valmiiksi" sunnuntaina, siis paistovalmiiseen muotoon niin ettei tarvitse aamulla kun voidella ja pistää uuniin. En ainakaan ite voi kuvitella mittään parempaa kun uunista suoraan nostetut tulikuumat karjalanpiirakat, siihen voita vaan päälle niin namskis... Tämä taitaa olla kylläkin näitä mun pitkän kinkun tuottamia harhoja omista kyvyistä ja taidoista, en edes muista mitä kaikkea oon järjestänyt hiki hatussa ja loppujen lopuksi oon naama norsunrutulla (hihi) kun urakkaan on mennytkin huomattavasti enemmän voimia ja aikaa kun kuvittelin. Tyypillisen suoriutumisstressin selättämiseksi oon kuitenkin tosiaan varannut koko sunnuntaiyön tätä varten enkä ajatellutkaan herätä kuudelta tekemään ruistaikinaa, siivouskin on pintojen pyyhkimistä ja lakanoiden laittoa vaille valmis niin eiköhän se oo sillä selvä.

Ystäväni kanssa puhuttiin joskus siitä kuinka erilaista on laittaa ruokaa ja erityisesti leipoa toiselle ihmiselle. Kaiken tekee jotenkin huolellisemmin: munia ja sokeriakin vaahdottaa vielä minuutin pidempään että kakusta tulee kuohkea, kun itselle tehdessä se saattaisi jäädä tekemättä. Leipomisessa joutuu monesti tekemään oikeasti käsillään, tunnustelemaan ja vaivaamaan taikinaa. Omalle rakkaalle tarkoitetun taikinan vaivaaminen on ollut ehkä tyydyttävintä mitä oon vähään aikaan tehnyt.

Odotan samantasoista valaistusta tälläkin kertaa vääntäessäni historiani ensimmäisten täysin itse tehtyjen karjalanpiirakoiden rypytystä keskellä sunnuntaiyötä :)

Tässä kirjoituksessa ei varmaankaan taas ole mitään järkeä teitä lukijoita (hehe) ajatellen, mutta taisin tarvita itsekin vähän tarttumispohjaa näihin suunnitelmiin. Oon vaan niin innoissani, jalkoja pakottaa töissä juoksemisesta ja ajatus siitä että oikeasti näen rakastani ensimmäistä kertaa melkein kuukauteen on jotenkin uskomaton! Ehkä tuolla lasillisella herkullista punaviiniä on joku osuus asiaan, ehkä ei - joka tapauksessa tänään on paras perjantai pitkään aikaan :)